Terveys

Yläluomileikkaus auttaa roikkuviin silmäluomiin – kenen leikkausta kannattaa harkita ja mitä se maksaa?

Yläluomileikkaus kohentaa näköä ja ulkonäköä. Jos roikkuvat luomet haittaavat tarpeeksi, leikkauksen voi saada myös julkisella puolella.

Yläluomileikkaus voi tuoda helpotusta, jos silmien iho on alkanut roikkua niin pahasti, että se haittaa jo näkökykyä.

Silmäluomien iho on ohutta, ja siksi se venyy herkästi. Ensimmäisenä ikääntymisen merkit näkyvätkin silmäluomissa. Venymisen seurauksena yläluomelle syntyy ihopoimu, joka laskeutuu alkuun luomipoimun, myöhemmin luomireunan ja pahimmillaan ripsien päälle.

Iän myötä myös kulmakarvat laskeutuvat ja silmämunaa reunustavat rasvatyynyt alkavat työntyä luomien ihon alle näkyväksi kohoumaksi. Näitä muutoksia ei pysty ehkäisemään, eikä niiden etenemistä voi pysäyttää.

Löytyisikö siis apua silmäluomileikkauksesta?

Mitä oireita roikkuvat silmäluomet aiheuttavat?

Raskaat yläluomet alkavat vaivata tyypillisesti viisissäkymmenissä. Haitat tulevat varhemmin, jos kulmakarvat ja silmäluomen yläreuna ovat lähellä toisiaan.

Raskaat yläluomet varjostavat näkemistä kaventamalla näkökenttää. Aluksi näkökenttä kapenee sivukatsesuunnissa ja myöhemmin myös suorassa katsesuunnassa.

Kun näkeminen hankaloituu, nostelemme vaistomaisesti kulmakarvojamme nähdäksemme paremmin. Jatkuva kulmien nostelu voi aiheuttaa päänsärkyä, koska otsan rypistäjälihas joutuu jännitystilaan. Ellei kulmien kohottelu auta, kohotamme lisäksi leukaamme, jolloin niska jumittuu ja päänsärky pahenee entisestään.

Ylimääräinen ihopoimu yläluomella aiheuttaa painontunnetta. Se voi myös hautoa ihoa ja saada aikaan toistuvan ihottuman tai haavauman. Kun ihopoimu koskettaa ripsiä tai luomireunaa, seurauksena on toistuva roskantunne silmässä ja räpytysrefleksi.

Uusi yläluomileikkaustekniikka on hellävarainen

Yläluomileikkaus on aina kiireetön toimenpide. Tosin leikkaustulos on sitä kauniimpi, mitä kimmoisampi iho vielä on. Kannattaa varata aika leikkausarvioon, jossa saa henkilökohtaista ja käytännönläheistä tietoa aiheesta.

Toimenpiteessä poistetaan ylimääräiset ihopoimut ja ihonalaiskudoksen rasvaa sekä tarvittaessa kohotetaan kulmakaaria. Jos ihonalainen rasva jätetään paikoilleen, se alkaa muutamassa vuodessa venyttää ohutta ihoa, ja haitat palaavat.

Leikkauksessa ihoviilto tehdään radiotaajuusenergiaa hyödyntävällä radiofrekvenssiveitsellä. Uusimpana vaihtoehtona on käyttää hillidioksidilaseria. Se on kudokselle hellävaraisin leikkaustekniikka.

Aikaa leikkaukseen kuluu 1–1,5 tuntia.

Lue myös: Raskaat yläluomet aiheuttavat jopa näköhaittaa – näin neuvoo silmälääkäri

Yläluomileikkaus: kenen kannattaa mennä siihen?

Yläluomileikkaus tulossa? Miten siihen valmistaudutaan?

Veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet tauotetaan erillisen ohjeen mukaan. Tauotuslupa lääkkeille varmistetaan potilaan omalääkäriltä.

Tietyt ravintoainevalmisteet, kuten omega- ja kalaöljyvalmisteet, D-, C- ja E-vitamiini, voivat lisätä tihkuvuotoa toimenpiteissä. Niinpä ne suositellaan tauottamaan neljä viikkoa ennen toimenpidettä.

Kotiin varataan kylmägeelipakkaus ja aurinkolasit. Kylmäpakkausta käytetään leikkausta seuraavina päivinä ahkerasti, aina puoli tuntia kerrallaan kahden tunnin välein. Leikkaukseen tulevan henkilön on hyvä ottaa mukaan aurinkolasit: häikäistyminen lisää silmien siristelyä, mikä venyttää haavaa.

Saattajaa ei välttämättä tarvita, mutta leikkauksesta ei saa lähteä itse ajamaan omalla autolla kotiin.

Potilas käy ennen leikkausta toimenpidepaikassa arviointikäynnillä. Tällöin hän kuulee, millaisesta toimenpiteestä hänen kohdallaan on kyse. Samassa yhteydessä kannattaa kertoa, jos leikkaus pelottaa. Tarvittaessa potilaalle voidaan antaa rentouttavaa lääkitystä.

Leikkaus tehdään paikallispuudutuksessa, jotta potilas voi avata välillä silmänsä lääkärin pyynnöstä. Näin lääkäri saa luomen muodosta toivotun ja symmetrisen toisen silmän kanssa.

Kotona kannattaa muistaa kylmähoito

Sairauslomaa tarvitaan viikosta kahteen. Ulkonäköhaitan vuoksi tehdystä silmäluomileikkauksesta ei yleensä saa palkallista sairauslomaa.

Jos leikkaus tehdään hiilidioksidilaserilla, näkyviä mustelmia on noin viikon verran. Potilaan oma jälkihoito vaikuttaa merkittävästi siihen, kuinka paljon mustelmia ja turvotusta tulee.

Ensimmäisinä päivinä kannattaa satsata kylmähoitoon ja kohottaa sängyn pääpuolta. Ensimmäisen viikon ajan tulisi välttää kumartelua ja nostelua. Haavaa tulisi suihkutella pari kertaa päivässä. Saunaan ja uimaan saa mennä noin viikon päästä, vasta kun ompeleet on poistettu.

Turvotuksen poistumista voi jouduttaa sairaanhoitajan antamalla kirurgisella lymfahoidolla. Sitä suositellaan kolmen kerran sarjahoitona, joista ensimmäinen tehdään ennen toimenpidettä, toinen yleensä ennen ompeleiden poistoa ja kolmas sen yhteydessä.

Lue myös: Saako silmätulehduksen takia sairauslomaa? Lääkäri vastaa 7 kysymykseen aikuisten silmätulehduksesta

Tehdäänkö yläluomileikkauksia julkisessa terveydenhuollossa?

Valtaosa yläluomileikkauksista tehdään yksityisessä terveydenhuollossa. Julkisella sektorilla hoidetaan vain tapaukset, joista on merkittävää haittaa.

Kela on määritellyt roikkuvien yläluomien lääketieteelliset leikkausaiheet, joiden mukaan leikkaus tehdään julkisessa terveydenhuollossa:

Kuinka paljon yläluomileikkaus maksaa?

Yksityissektorilla leikattava potilas saa arviokäynnillä kustannusarvion. Hinnoissa voi olla toimenpiteen sisällöstä, toimipaikasta tai paikkakunnasta johtuvia eroja. Lääketieteellisin perustein tehdyn molemminpuolisen yläluomileikkauksen hinta vaihtelee reilusta tuhannesta lähes kahteen tuhanteen euroon. Jos leikkaus on kosmeettinen, hintaan lisätään arvonlisävero 24 prosenttia.

Kela osallistuu kustannuksiin, jos raskaista luomista on lääketieteellistä haittaa eli raskaat luomet kaventavat suoraan eteenpäin katsottaessa näkökenttää tai hautovat silmäluomen ihon rikki.

Asiantuntijana silmätautien erikoislääkäri Outi Hautalahti, Silmäluomi- leikkaukset-klinikka, Tampere. Lähteenä myös kela.fi.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Yläluomileikkaus auttaa roikkuviin silmäluomiin – kenen leikkausta kannattaa harkita ja mitä se maksaa?

Sinun täytyy kommentoidaksesi.