Terveys

Mistä roskan tunne silmässä johtuu? Ikävä tuntemus saattaa heikentää näön pysyvästi

Silmässä tuntuu kuin siellä olisi roska, mutta mitään ei näy. Silmätautien erikoislääkäri kertoo, mistä roskan tunne silmässä voi johtua ja milloin vaivan vuoksi kannattaa hakeutua lääkäriin.

Roskan tunne silmässä on yleinen vaiva. Useimmiten sen taustalla on kuivasilmäisyys, joka koskettaa valtaosaa ihmisistä jossain vaiheessa elämää.

”Roskan tunteen taustalla voi olla allerginen silmätulehdus, joka kulkee monesti käsi kädessä kuivasilmäisyyden kanssa. Kuivasilmäisyys altistaa allergiaoireille ja allerginen silmänalueen tulehdus taas altistaa kuivasilmäisyydelle. Tämä kierre aiheuttaa monille vaivaa keväisin, kun siitepölykausi on käynnissä ja katupölyä ilmassa”, kertoo silmätautien erikoislääkäri ja ylilääkäri Matti Seppänen Terveystalosta.

Roskan tunteen voi aiheuttaa myös luomen reunan virheasento.

”Tämä on hyvin tavallista varsinkin ikääntyneillä. Luomen reuna voi olla kääntynyt sisäänpäin, jolloin se hankaa silmän pintaa, tai ulospäin, jolloin silmä pääsee kuivumaan tavallista enemmän. Myös virheasentoon kääntynyt ripsi saattaa hangata silmää.”

Lisäksi piilolinssien käyttäminen voi aiheuttaa kuivasilmäisyyttä ja roskan tunnetta silmässä. Piilolinsseille voi allergisoitua, jolloin ne aiheuttavat pitkäaikaisen silmäluomen tulehduksen. Piilolinsseistä ei välttämättä tarvitse kuitenkaan luopua, jos kärsii kuivista silmistä. Vaikean kuivasilmäisyyden hoidossa saatetaan nimittäin joskus käyttää piilolinssejä.

”Jos silmän pinnassa on hankaumaa tai luomen reuna on allergisoitunut piilolinsseille, linssien käyttämisessä kannattaa pitää jonkin verran taukoa. Jos taas silmän pinnassa ei ole minkäänlaista vauriota tai allergista reaktiota, piilolinssejä ei välttämättä tarvitse kuivasilmäisyydestä huolimatta välttää.”

Joskus syypää roskan tunteeseen voi toki olla myös oikea roska, esimerkiksi hius, ripsi tai eläimen karva.

”Silmää häiritsevä vierasesine voi olla sidekalvolla tai yläluomen sisäpinnalla. Silmä kuitenkin putsaa kyynelnesteen ja räpytysrefleksin avulla pienet epäpuhtaudet tehokkaasti pois”, Seppänen toteaa.

Lue myös: Eikö palan tunne kurkussa lähde nielemällä tai rykimällä pois? Näin hoidat ikävää mutta yleistä vaivaa 

Roskan tunne silmässä voi johtaa pysyvään näön alenemaan – Näihin sairauksiin oire voi liittyä

Kuivasilmäisyys on yleisimpiä vaivoja, jonka vuoksi hakeudutaan silmälääkäriin. Sitä esiintyy tutkimustavasta riippuen 5–50 prosentilla väestöstä.

”Kuivasilmäisyys lisääntyy iän myötä, sen esiintyvyys kasvaa 50 ikävuodesta ylöspäin. Ikääntyneistä yli 30 prosentilla on kuivasilmäisyydestä aiheutuvia oireita jossain vaiheessa elämäänsä”, Seppänen kertoo.

Joskus roskan tunne silmässä voi olla merkki vakavammasta sairaudesta. Kilpirauhasen toimintahäiriöihin, SLE-tautiin, sarkoidoosiin ja reumaan liittyy usein kuivasilmäisyyttä ja muita silmäoireita.

”Riskiryhmän muodostavat erityisesti ikääntyneet potilaat, joilla on vaikea pitkälle edennyt reuma ja silmäoireita. Heillä on riski vaikean sarveiskalvon haavauman kehittymiselle, joka voi pahimmillaan uhata näköä. Reumaatikolla sarveiskalvon tuntoaisti voi olla heikentynyt ja sen vuoksi sarveiskalvolla voi olla pitkälle edennyt haavauma, joka saattaa hoitamattomana heikentää näköä pysyvästi.”

Myös sarveiskalvon tulehdukset ja rakenteelliset poikkeavuudet voivat aiheuttaa roskan tunnetta silmässä. Lisäksi erilaiset ihosairaudet, kuten atopia ja atooppinen luomitulehdus, silmän alueella oleva ruusufinni tai taliköhnä voivat aiheuttaa kuivasilmäisyyttä ja siten roskan tunnetta silmässä.

Roskan tunne silmässä voi hoitamattomana johtaa pysyvään näön alenemaan.

”Nuorellakin ihmisellä kuivasilmäisyys voi edetä niin hankalaksi, että joudutaan harkitsemaan pysyvää työkyvyttömyyseläkettä. Pahimmillaan vaiva voi olla työkykyä uhkaava, siksi sitä kannattaa ryhtyä hoitamaan ajoissa”, Seppänen kehottaa.

Lue myös: Kun Annilla diagnosoitiin harvinainen reumasairaus, lääkäristä tuli potilas: ”On ääneen lausumaton oletus, että lääkärit olisivat terveitä”

Miten roskan tunnetta silmässä voi hoitaa?

Jos roskan tunne silmässä johtuu kuivasilmäisyydestä, sitä voi hoitaa aluksi kotona. Jos vaiva ei kolmessa kuukaudessa helpota, on syytä hakeutua lääkäriin. Aluksi voi mennä yleislääkärille, joka tarvittaessa ohjaa silmälääkäriin.

”Ensin kannattaa ruveta käyttämään säännöllisesti kostuttavia ja säilöntäaineettomia geelitippoja. Kostuttavia silmätippoja tulisi käyttää vähintään kuukauden ajan neljästi päivässä. Kosteuttavat tipat voivat aiheuttaa herkissä ja kuivissa silmissä kirvelyä, siksi niiden käyttö jätetään helposti kesken. Silmätippojen teho alkaa näkyä usein vasta kuukauden säännöllisen käytön jälkeen, siksi niiden käyttöä kannattaa jatkaa sinnikkäästi ärsytyksestä huolimatta”, Seppänen neuvoo.

Jos kolmen kuukauden säännöllisestä kosteuttavien tippojen käytöstä ei ole apua, kannattaa tilanne tarkistuttaa lääkärissä. Monesti taustalla on silloin luomen reunan toimintahäiriö, jossa kyynelnestettä ei erity riittävästi tai sitä haihtuu liikaa, mikä saattaa ylläpitää jatkuvaa tulehdusreaktiota.

”Tulehdusta voidaan hillitä kortikosteroiditipoilla. Jos niistä ei ole apua, voidaan pidempiaikaisena hoitona käyttää syklosporiinitippoja. Niitä käytetään 3–6 kuukauteen, yleensä teho alkaa näkyä vasta kolmen kuukauden käytön jälkeen. Tippoihin voidaan yhdistää myös haudutteluhoito, jossa silmiä haudutetaan lämpimällä, kostutetulla froteepyyhkeellä, jota pidetään 15 minuuttia suljettujen luomien päällä.”

Lue myös Anna.fi: Raskaat yläluomet aiheuttivat Merville, 50, elämää haittaavia fyysisiä oireita: ”Silti osa ihmisistä nolostelee yläluomileikkausta”

Jos roskan tunne silmässä vaivaa, ota nämä asiat huomioon:

  1. Vältä oleskelua kuumissa, kuivissa ja pölyisissä olosuhteissa.
  2. Käytä tuulisella säällä ulkona hyvin suojaavia laseja.
  3. Pitkät automatkat ja auton ilmastointi tai koneellinen ilmanvaihto sisätiloissa rasittavat silmiä. Samoin pitkäaikainen tietokonetyöskentely, jonka aikana silmien räpytysrefleksi voi alentua jopa puoleen. Silmiä olisikin hyvä lepuuttaa 20 minuutin välein ja katsella muutaman minuutin ajan kauemmas samalla räpytellen silmiä.
  4. Suihkussa käyminen kuivattaa silmiä, joten ennen suihkuun menoa ja suihkun jälkeen kannattaa laittaa kostuttavia silmätippoja.
  5. Omega-3-öljyjen on tutkimuksissa todettu edistävän silmien kosteutta. Ruokavaliossa kannattaa huolehtia riittävästä omega-3:n saannista.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Mistä roskan tunne silmässä johtuu? Ikävä tuntemus saattaa heikentää näön pysyvästi

Sinun täytyy kommentoidaksesi.