Terveys Tilaajille

Sirpa, 58, ei anna huonon kuulon lannistaa: ”On myös hetkiä, jolloin nautin hiljai­sesta maailmastani”

Sirpa Siira luuli pitkään, että korvaongelmien taustalla oli atooppinen iho. Seitsemän vuotta sitten hän meni kuitenkin kuulontutkimukseen.

”Olin alle nelikymppinen, kun kor­vani alkoivat oireilla eri tavoin. Ne menivät esimerkiksi helposti lukkoon. Korvakäytäviin kertyi myös vaikkua, ja niiden iho ärtyi helposti. Kävin säännöllisesti terveydenhoitajalla poistattamassa vaikkua, ja samalla hän laittoi myös rauhoittavia tippoja korvakäytäviin. Aluksi luulimme, että vaivan syy oli atooppinen ihoni.

Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että jouduin usein laittamaan television ääntä kovemmalle. En myöskään kuullut, jos auto ajoi kotimme pihaan.

Töissä minulla oli hankaluuksia kuulla, mitä työkaverit sanoivat. Palaverien jälkeen jouduin varmistamaan joltakulta, mitä oli puhuttu. Jälkeenpäin olin myös väsynyt, koska olin joutunut koko ajan pinnistelemään kuullakseni.

Korvalääkärille menin vasta 51-vuo­tiaana, kun tuntui, etten enää selviä ­arjesta. ­Minulta otettiin kuulokäyrät, joista huomattiin selvä kuulon alenema. Koska olin vielä työikäinen, minulle määrättiin kuulokoje molempiin korviin. Näin aivot hahmottavat äänet paremmin.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.