nainen pitelee kyynärpäätään. tenniskyynärpää vaivaa.

Tenniskyynärpään taustalla on syy, josta moni ei tiedä – näin helpotat kivuliaita oireita

Tenniskyynärpäähän ei ole parantavaa hoitoa, mutta sen oireita voi onneksi helpottaa eri tavoin. Pitkäkestoinen vaiva helpottaa yleensä vuoteen mennessä.

Tenniskyynärpää voi olla todella kivulias ja pitkäkestoinen vaiva. Toisin kuin monesti luullaan, sen taustalla ei ole tulehdus.

”Kyynärvarteen voi iän myötä kehittyä kollageenin hapertumisesta johtuva jänteen rappeuma, josta käytetään nimitystä tenniskyynärpää. Vastoin yleistä käsitystä kyseessä ei siis ole tulehdus, vaan jänteen rappeumasairaus”, kertoo käsikirurgi Mikko Skutnabb Terveystalosta.

Tenniskyynärpää aiheuttaa kipua kyynärniveltä liikuteltaessa. Maitotölkin tai kahvikupin käteen ottaminen saattaa tuntua erittäin kivuliaalta. Kyynärnivelen taivuttaminen voi myös olla hankalaa, jos on vaikkapa kantanut kauppakasseja kotiin. Koukussa olevan kyynärnivelen oikaiseminen voi tuntua vaikealta. Vaivaan saattaa joskus liittyä myös leposärkyä.

Tenniskyynärpään kuvitellaan usein johtuvan rasituksesta, joka aiheuttaa kyynärvarteen tulehdustilan. Näin ei kuitenkaan ole.

”Toki tenniksen peluukin nimensä mukaisesti voi saada kyynärnivelen ärtymään, mutta ahkerista rystylyönneistä huolimatta oireilun taustalla on aina jänteen rappeumasairaus”, Skutnabb tietää.

Valtaosalla tenniskyynärpäätä potevista taustalla ei ole mitään altistavaa sairautta.

”Tavallisesti tenniskyynärpäästä kärsivät 40–50-vuotiaat yksitoikkoista toistotyötä tekevät henkilöt, jotka joutuvat työssään esimerkiksi puristamaan käsillään. Joukossa on myös paljon toimistotyöntekijöitä.”

Lue myös: Millainen tietokoneen hiiri on ergonomisin? Perinteiseen hiireen liittyy riskejä, ja yhdenlaista hiirtä ei pitäisi käyttää kenenkään

Milloin lääkäriin? Tarkkaile näitä oireita

Tenniskyynärpää on sen verran yleinen vaiva, että sitä voidaan kutsua kansantaudiksi. Sen lisääntyvyys nousee jyrkästi 40 ikävuoden jälkeen, jolloin elimistön kollageeni alkaa rappeutua.

Tenniskyynärpään syntymistä ei pysty itse estämään millään tavoin.

”Jos harrastaa liikuntaa ja välttää tupakointia on tehnyt jo voitavansa. Harrastuksia ei kannata ruveta rajoittamaan tenniskyynärpään pelossa. Vaiva tulee, jos se on tullakseen. Sen syntymistä ei pysty itse mitenkään ehkäisemään”, Skutnabb toteaa.

Tenniskyynärpää on lähes aina itsestään paraneva vaiva, joka ei välttämättä vaadi lääkärissä käyntiä. Siihen liittyy usein pistemäinen kosketusarkuus olkaluun uloimmassa nivelnastassa ja aaltoileva kipu, joka tulee ja menee. Tämän tyyppistä kipuilua voi hyvin seurata kotioloissa jopa kuukausia.

”Hälyttäviä oireita sen sijaan ovat nivelen muljahteleminen esimerkiksi punnertaessa tai lisääntyvä nivelen turpoaminen, jäykistyminen ja äkillinen lukkiutuminen. Näiden oireiden vuoksi on syytä hakeutua lääkäriin”, Skutnabb kehottaa.

Lue myös: Kiukutteleeko ranne tai kyynärpää? Katso helpot ohjeet kotijumppaan

Tenniskyynärpää paranee yleensä itsekseen

Lääkärissä diagnoosi selviää usein muutamassa minuutissa. Se perustuu potilaan oireiden kuvailuun ja olkanivelen kosketusarkuuteen.

”Monesti potilas tietää jo lääkäriin tullessaan kärsivänsä tenniskyynärpäästä. On kuitenkin tärkeää poissulkea muut mahdolliset syyt testaamalla nivelen tukevuus ja tarkistaa, ettei nivel ole lukkiutunut tai turvonnut. Röntgen- ja magneettitutkimuksia tarvitaan vaivan diagnosointiin harvoin.”

Tenniskyynärpää kuuluu itsestään paranevien sairauksien joukkoon. Vaivaan on yritetty kehittää lukuisia hoitomuotoja fysioterapiasta venyttelyyn ja injektio- ja kortisonihoitoihin. Millään hoitomuodolla ei ole voitu osoittaa vaikuttavuutta. Nykyään tiedetään, että injektio- ja kortisonihoidot saattavat jopa heikentää ennustetta, vaikka ne antaisivatkin tilapäistä helpotusta kipuun.

”Itse sanon aina tenniskyynärpäätä potevalle potilaalle, että sinulla on itsestään paraneva kiputila kyynärnivelessä ja paranet hoidoista huolimatta”, Skutnabb tokaisee.

Lue myös: ”Luupiikki” eli plantaarifaskiitti kantapäässä aiheuttaa kovaa kipua – tunnista oireet ja lue vinkit kotihoitoon

Tenniskyynärpää voi olla pitkäaikainen vaiva, joka ei kovin herkästi uusiudu

Tenniskyynärpään oireilua voi koettaa helpottaa hieromalla ja venyttelemällä. Monet kokevat saavansa hieronnasta ja fysioterapiasta apua oireisiin.

”Jos hieronnasta tai venyttelystä on apua, niitä kannattaa ehdottomasti jatkaa, koska niistä ei ole mitään haittaa tenniskyynärpäälle.”

Liikunnan harrastamista voi jatkaa tenniskyynärpäästä huolimatta. Kipua aiheuttavia liikkeitä kannattaa välttää.

”Kättä saa kuormittaa kivun rajoissa, eikä tenniskyynärpään rasittamista tarvitse varoa.”

Tenniskyynärpää voi olla harmittavan pitkäaikainen seuralainen, joskin sen ennuste on onneksi yleensä hyvä.

”Oireilu kestää valtaosalla potilaista 3–6 kuukautta. Osalla vaivan paranemiseen menee jopa vuosi. Noin 10 prosenttia potilaista on kipeitä vielä vuoden jälkeen. Mikäli vaiva ei vuodessa helpota, voidaan joutua harkitsemaan leikkaushoitoa. Leikkauksen vaikuttavuudesta ei tosin ole varmaa näyttöä”, Skutnabb toteaa.

Tenniskyynärpää ei onneksi ole kovin herkästi uusiutuva vaiva.

”Jos on sairastanut tenniskyynärpään, joka on parantunut, on vain 5 prosentin todennäköisyys saada se uudestaan. Vaivan paranemisessa voi kestää pitkään, mutta lopulta siitä pääsee eroon.”

Avainsanat

Keskustelu

Kommentoi juttua: Tenniskyynärpään taustalla on syy, josta moni ei tiedä – näin helpotat kivuliaita oireita

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X