Terveys

Yhä useampi mies epäilee kärsivänsä testosteronivajeesta – urologi kertoo, millaiset oireet voivat olla merkki vakavia vaivoja aiheuttavasta vajeesta

Yhä useampi mies epäilee kärsivänsä testosteronivajeesta. Testosteronilisän aloittamisesta pitää kuitenkin aina keskustella lääkärin kanssa, muistuttaa urologi. 

Testosteronivaje on vaiva, josta yhä useampi mies luulee kärsivänsä. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan aina ole, sanoo urologian erikoislääkäri Susanna Telenius Mehiläisestä.

”Hyvin hiljalleen tapahtuva testosteronin lasku voi alkaa miehillä keski-iän jälkeen. Mitä vanhemmaksi miehet tulevat, sitä suuremmalla osalla testosteroniarvo on laskenut. Nuorilla miehillä se on harvinaisempaa.”

Viime vuosina testosteronivaje ja erilaiset testosteronilisät ovat olleet vahvemmin tapetilla. Se on näkynyt myös lääkärin vastaanotolla. Yhä useampi mies hakeutuu lääkärin pakeille epäillessään testosteronivajetta. Teleniuksen mielestä se on vain hyvä asia.

”Oireet, jotka voivat liittyä matalaan testosteroniin, saattavat myös johtua jostain muusta vakavammasta sairaudesta. Oireiden syy on siksi tärkeää selvittää.”

Lue myös: Fibromyalgia iski Annikaan – ensioire oli sormien särky, ja pian jalat pettivät alta

Testosteronivaje voi aiheuttaa ongelmia sängyssä ja lenkkipolulla

Testosteronivaje voi aiheuttaa vaikeuksia seksuaalisessa kanssakäymisessä ja näkyä esimerkiksi aamuerektion katoamisena. Testosteronin puute voi aiheuttaa muun muassa väsymystä, unihäiriöitä, ärtyneisyyttä ja ahdistuneisuutta. Parran kasvu voi vähentyä ja lihasvoima heikentyä.

”Testosteroniarvo kannattaa aina katsoa, jos näitä oireita on. Jos taso on matala, mietitään, onko  syy oireille testosteronivaje vai jokin muu. Voidaan myös miettiä, onko jotain, mihin voisi itse puuttua”, Telenius sanoo.

Esimerkiksi runsas nikotiinin- tai alkoholinkäyttö voi aiheuttaa samanlaisia oireita kuin testosteronivaje. Huono peruskunto, ylipaino ja esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta pitää Teleniuksen mukaan aina poissulkea ennen testosteronihoidon aloittamista.

”Myös sokeriarvot pitää tarkistaa. Kakkostyypin diabetes on ehkä kaikista ongelmallisin terveysongelma Suomessa.”

Lue myös: Verensokeri koholla? Näin estät 2. tyypin diabeteksen puhkeamisen

Testosteronivaje voi olla seuraus esimerkiksi ylipainosta

Ylipaino voi myös olla syy matalalle testosteronitasolle. Lisäksi jotkin krooniset tai tulehdukselliset sairaudet voivat vaikuttaa testosteronintuotantoon, samoin voimakkaiden kipulääkkeiden käyttö tai muun muassa HIV. Myös voimakas fyysinen rasitus tai laihtuminen voivat näkyä testosteronitasojen laskuna.

”Tietysti testosteronitason lasku kuuluu myös normaaliin ikääntymiseen”, Telenius sanoo.

Suuri vaikutus on myös stressillä.

”Testosteroni on sukupuolihormoni aivan kuten estrogeeni ja keltarauhashormoni. Jos nainen stressaa tai vaikkapa laihtuu paljon, kuukautiskierto häiriintyy heti. Sama näkyy miehillä. Jos miehellä on paljon stressiä, testosteronitaso tippuu.”

Lue myös: Kuukautishäiriöitä ja liiallista karvankasvua? Näistä merkeistä tiedät, että kehosi sukupuolihormonit ovat epätasapainossa

Jos oireita esiintyy, Telenius suosittelee reissua lääkäriin.

”Luulen, että liian moni miettii näitä vain itsekseen, ja tilaa testosteronituotteita lähtemättä lääkäriin. Se ei ole missään nimessä hyvä.”

Lue myös: Tavoitteena 10 kilon painonpudotus? Näin lasket perusaineenvaihduntasi ja onnistut vihdoin

Testosteronilisä voi parantaa elämänlaatua

Testosteroniarvot on helppo tarkistaa verikokeella. Paras aika verikokeelle on aamu, sillä varsinkin nuorilla miehillä vuorokausivaihtelu on voimakasta. Jos tasot ovat matalat ja muut mahdolliset sairaudet tai syyt on suljettu pois, voidaan päätyä aloittamaan testosteronihoito.

Hoito on yksilöllistä ja oireiden mukaista. Yleensä testosteronivajetta hoidetaan iholle annosteltavalla, reseptilääkkeenä saatavalla testosteronigeelillä tai pistoshoidolla. Pistoshoitoon liittyvät haitat voivat olla geelihoitoa suurempia ja hoidon lopettamisen jälkeen oma testosteronituotanto voi palautua hitaammin. Ongelmallisia ovat Teleniuksen mukaan suun kautta otettavat lääkkeet.

”Mikään suun kautta annosteltu testosteronivalmiste ei ole kovinkaan hyvä, koska kroppaan saatu hyöty on hyvin vähäinen. Testosteroni ei imeydy tehokkaasti yleiseen verenkiertoon suun kautta otettuna.”

Kaikkiin testosteronihoitomuotoihin voi liittyä ongelmia, ja sen vuoksi hoitojen aloittamisesta täytyy aina neuvotella lääkärin kanssa. Ulkopuolelta tuleva testosteroni heikentää muun muassa siittiöiden tuotantoa, mikä vaikeuttaa lastenhankintaa.

Testosteronilisä voi myös rasittaa maksaa, vaikuttaa rasva-arvoihin, nostaa hemoglobiinia ja esimerkiksi lisätä riskiä veritulppaan.

Jos käyttää pitkään suuria annoksia testosteronia, ongelmat voivat olla vieläkin merkittävämpiä. Kivekset voivat pienentyvät. Lihaskudos paksuuntuu – myös esimerkiksi sydämessä – aiheuttaen terveydelle isoja riskejä. Isot annokset voivat myös vaikuttaa luonteeseen ja lisätä aggressiivisuutta.

Lääkärin kanssa suunnitellussa testosteronihoidossa haitat ovat usein lieviä. Testosteronilisä voi Teleniuksen mukaan parantaa vajeesta kärsivien elämänlaatua ja jaksamista merkittävästi.

”Mutta jos on taipumusta migreeniin tai korkeaan hemoglobiiniin, on hankalat eturauhasoireet tai vaikkapa eturauhassyöpä, testosteronihoitoa ei saa aloittaa ilman neuvottelua urologin kanssa.”

Lue myös Seura.fi: Dokumentti testosteronista tutkii mieshormonin vaikutusta käyttäytymiseen

Nosta testosteronitasoa omalla toiminnalla

Testosteronilisä voi olla monelle avuksi, jos testosteronitasot ovat alhaiset. Omaa testosteronituotantoa voi kuitenkin pyrkiä ylläpitämään ja parantamaan myös omalla toiminnalla.

Riittävästä levosta huolehtiminen on tärkeää. Myös esimerkiksi seksuaalinen kanssakäyminen nostaa testosteronitasoja. Erityisesti painonhallinta edesauttaa hyvää testosteronituotantoa.

”Toki joskus testosteronilisä helpottaa liikkeelle lähtemistä ja saa siten painonkin tippumaan. Normaalipainoisena oma testosteronituotanto alkaa korjaantua ja testosteronilisä voi muuttua tarpeettomaksi”, Telenius sanoo.

Lue myös: Jatkuva päänsärky ja niskakipu? Syy krooniseen kipuun voi löytyä yllättävästä osoitteesta

Sama pätee urologin mukaan myös stressiin ja kuormittaviin elämäntilanteisiin. Testosteronilisä voi olla kovan stressin keskellä hyödyksi, mutta tilanteen helpottaessa lisän voi usein lopettaa.

Usein stressi voi kuitenkin liittyä testosteronivajeen aiheuttamiin erektiohäiriöihin ja muihin ongelmiin seksuaalisessa kanssakäymisessä. Pelkkä testosteronilisä ei aina korjaa ongelmia.

”Yhteiskunta on kovin suorituskeskeinen. Testosteroni ei välttämättä ole se tärkein korjattava asia, vaan pikemminkin se, että olisi hyvä olla ja että olisi hyvä itseluottamus.”

Teleniuksen mukaan onkin tärkeää, että vierellä oleva mahdollinen kumppani tukee miehen olemusta ja tuntemuksia.

”Koska jokaiselle meistä tekee hyvää se, että meitä kohdellaan hyvin ja meille ollaan ystävällisiä.”

Kommentoi

Kommentoi juttua: Yhä useampi mies epäilee kärsivänsä testosteronivajeesta – urologi kertoo, millaiset oireet voivat olla merkki vakavia vaivoja aiheuttavasta vajeesta

A

Sydänlihas ei muuten palsuunnu. Faktat kuntoon

AriXYZ

Eikös kovasti bodaajat sun muut voimamiehet ole kärsineet liian suuresta sydämestä? Mahdotonta treenausta ja dopingia ollut kyseessä. Mihin joku islantilainen vahva mies kuolikaan?

Vastaa käyttäjälle APeruuta vastaus

Sinun täytyy kommentoidaksesi.