Satu Martikainen löysi avun traumaterapiasta: “Anteeksianto on liian helppo sana”

Lapsena Satu Martikainen, 46, joutui pelkäämään väkivaltaista alkoholisoitunutta isäänsä. Se jätti syvät jäljet, joita hoidettiin pitkään väärin. Kun Satu löysi vuosi sitten traumaterapian, hän on pystynyt käsittelemään tunteitaan ja pelkotilojaan.

Satu Martikaisen lapsuus oli rankka. Hänen isänsä oli alkoholisti, joka käyttäytyi väkivaltaisesti. Satu muistaa, kuinka häntä retuutettiin hiuksista ja syytettiin milloin mistäkin.

Sadun äiti ei pystynyt muuttamaan tilannetta. Hän oli Sadun mukaan miehensä ymmärtäjä ja tosiasioiden kieltäjä. Tappeluiden keskeltä äiti huusi Satua ja tämän sisarusta apuun. Perheen koossapysyminen meni kaiken muun edelle.

“Äidin ajatus oli, että hän uhraa elämänsä meidän takiamme.”

Satu kätki tunteensa ja ajatteli olevansa arvoton

Vanhemmat purkivat pahaa oloaan Satuun ja tämän sisarukseen. Niinpä Satu oppi kätkemään tunteensa. Samalla hän oppi ajattelemaan, että on paha, huono ja arvoton.

Vasta vuosien jälkeen aikuisena Satu on pystynyt käsittelemään asiaa. Nuorena hän muutti pois kotoa ja teki paljon töitä, kunnes 33-vuotiaana romahti eikä päässyt ylös sängystä.

Sadulle diagnosoitiin kaksisuuntainen mielialahäiriö ja hän oli itsetuhoinen. 11 vuotta Satua hoidettiin lääkkeillä suljetuilla osastoilla, mikä johti Sadulla vain lisäongelmiin: sydänoireisiin, keuhkoveritulppaan ja sairaalloiseen ylipainoon.

Oireet diagnoosiksi: dissosiaatiohäiriö

Onneksi Satu sai lopulta jostakin voimia etsiä apua itse. Hän löysi traumaterapian, jossa hän sai oireitaan selittävän diagnoosin: dissosiaatiohäiriö.

Siinä jokin laukaisee dissosiaation (hajoamisen), jolloin henkilö ei kykene tietoisuudessaan yhdistämään ajatuksiaan, tunteitaan, havaintojaan tai muistojaan mielekkääksi kokonaisuudeksi.

Traumaperäinen dissosiaatio on lapselle keino pitää kohtaamansa kestämättömät kokemukset erillään arjen turvallisiksi koetuista tilanteista. Siihen liittyy muistinmenetystä, vieraantumisen tunnetta itsestään tai ympäristöstä, ajan ja paikan tajun katoaminen ja jopa toden ja mielikuvituksen sekoittaminen.

Nyt 46-vuotiaana Satu on mukana perustamassa Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistysta Disso ry:tä, hän työskentelee Mielenterveyden keskusliitossa Tunne&Mieli-lehdessä ja antaa vertaistukea.

Kivet rannalla

Lue, mitkä asiat auttoivat Satua pääsemään jaloilleen hyvin raskaiden vuosien jälkeen:

“Terapia auttoi toipumaan”

Traumaterapia auttoi Sadun vuodessa toimintakykyiseksi ja töihin. Terapiassa on hänen mukaansa rakennettu eheämpää minäkokemusta ja elämäntarinaa. Satu kertoo, että hänen muistinsa koostuu välähdyksistä sieltä täältä. Tunteita hän on vasta nyt opetellut tunnistamaan.

Trauman hoitoon on kuulunut esimerkiksi itsearvostuksen työstämistä. Satu haukkui itseään pitkään. Nyt hän osaa jo iloita onnistumisistaan.

Satu neuvoo valitsemaan terapeutin, jolla on hyvä myötäelämisen kyky. Omasta terapeutistaan Satu on ikionnellinen:

“Minä olen kaikessa rikkinäisyydessäni hyväksytty. Minä olen tullut nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi. Minun ei tarvitse hävetä itseäni hänen vastaanotollaan.”

Sadun ensimmäinen neuvo kuuluukin, että jos henkilöllä on trauma, terapiaan menoa ei pidä pelätä, eikä sillä vastaan tulevia vaikeita tilanteita pidä säikähtää. “Mitään pahempaa ei varmasti tapahdu kuin on jo tapahtunut.”

“Opettelin kohtaamaan tunteeni”

Sadulla on ollut paljon kiellettyjä tunteita. Kotona ei lapsena saanut iloita ja riemuita, sillä isä olisi voinut hermostua. Terapian avulla Satu on oppinut, että erilaisia tunteita on lupa tuntea ja ilmaista.

“Jo tunteiden tunnistaminen on ollut minulle vaikeaa, koska en tiedä useimmiten, että miltä ne tuntuvat.”

Terapiassa Satu on saanut itkeä ja häntä on lohdutettu.

“Minun ei tarvitse esittää vahvaa, minulla on lupa olla heikko. “

Rannalla jumpataan

Vertaisten luona voit olla itsesi

Kun Satu tapasi ensimmäistä kertaa muita traumatisoituneita tukiryhmässä, hänelle tuli tunne, että on tullut kotiin. Se oli jotakin, mihin ei löydy edes sanoja:

“Tunsin olevani hyväksytty, ymmärretty ja turvassa.”

”Kun katson vertaisiani, jotka ovat kokeneet sen muutoksen terapian avulla ajattelen, että minäkin haluan saavuttaa sellaisen ymmärryksen, minkä näen heillä olevan.”

Tahdonvoimalla ihmistenilmoille

Suojautuminen maailmalta eristää Sadut helposti kotiin. Hän saattaa kokea yhtäkkiä uhkaa, kun esimerkiksi jokin ääni tai tuoksu tuo mieleen takauman. Silloin Satu suojautuu uhalta lapsena oppimillaan tavoilla.

Toisaalta Satu ei tunne aina olevansa turvassa kodissaankaan.

“Pelko on tuttu seuralainen ihanassa kauniissa kodissani, jossa ei ole koskaan tapahtunut mitään pahaa.”

Satu sanoo ymmärtävänsä asian, mutta mieli ei aina tottele. Se muistaa lapsuuden kodin, jossa ovi laitettiin lukkoon, eikä väkivaltaa päässyt pakoon.

Kun menneisyys sekoittuu Sadulla takautumassa nykyisyyteen, hänen on pakko paeta ja piiloutua. “Poistun mielessäni paikalta ja piiloudun kotiini.” Kun jonkin aikaa on kulunut, Satu muistaa käskynsä: lähde ihmisten ilmoille, lähde töihin. Kun Satu pääsee kodista muiden mukavien ihmisten joukkoon, pelko hellittää.

Ymmärtäminen on tärkeämäpää kuin anteeksianto

Satu tunsi pitkään vihaa, pettymystä ja raivon tunteita vanhempiaan kohtaan. Trauman käsittely on auttanut tunnistamaan erilaisia tunteita ja käsittelemään niitä. Enää Satu ei tunne vihaa, mutta anteeksi hän ei ole antanut, jos sillä tarkoitetaan sitä, että sitten voidaan aloittaa puhtaalta pöydältä.

“Anteeksianto on helppo sana. Itse puhun mieluummin ymmärtämisestä.”

Ymmärrys tilanteesta ja syistä miksi vanhemmat toimivat niin kuin toimivat toi Sadulle rauhan. Hän ei ole enää katkera. Hän pitää kuitenkin tärkeänä, että omasta elämästä poistaa haitalliset ihmiset.

Turvaverkko kannustavista ihmisistä

Satu on saanut kerättyä ympärilleen kannustavan ystäväpiirin ja löytänyt hyvän työyhteisön. Vertaistukiryhmä oli tässä avainasia. Jokainen haluaa olla hyväksytty ja tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.

Jalat rantavedessä

Älä uhriudu vaan ota vastuu elämästäsi

“Miksi minun täytyisi muuttua, minähän se uhri olen? Minut rikottiin ja minä olen se, jota täytyy ymmärtää”, Satu ajatteli pitkään.

Terapiassa Satu on ymmärtänyt, että muutoksen täytyy tapahtua hänessä itsessään.  Niin kauan kuin hän suojautuu tuntematonta uhkaa vastaan, hän ei pysty olemaan onnellinen.

“Minä en pysty muuttamaan ketään toista ihmistä, mutta minä pystyn muuttamaan itseni.”

Satu ymmärsi, että on itse vastuussa siitä pikku tytöstä, joka meni rikki.  Hän on vastuussa myös siitä, ettei riko ympärillään olevia ihmisiä.

“Minä haluan olla onnellinen ja että minun lähelläni on hyvä olla. “

Sadulla on voimalause:

“Kun minä muutun, kaikki muuttuu.”

 

Lähteitä ja lisätietoja:

Satu Martikaisen esitys, jossa hän kertoi tarinansa Mielenterveysmessuilla kokemuskirjastossa 21.11.2017.

Suomen trauma- ja dissosiaatioyhdistys Disso ry.

Terveyskirjasto

Viisi naista, sata elämää –tarinoita dissosiaatiohäiriöstä.  Five Survivors, a Hundred Lives.

Traumaterapiakeskus

Boon, Steele ja van der Hart: Traumaperäisen dissosiaatiohäiriön vakauttaminen – taito-ohjelma potilaille ja terapeuteille. (Traumaterapiakeskus 2011).

Keskustelu

Kommentoi juttua: Satu Martikainen löysi avun traumaterapiasta: “Anteeksianto on liian helppo sana”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X