Seksistä voi nauttia vaihdevuosissa – oman seksuaalisuutensa viisikymppisenä löytänyt Heli Heino neuvoo miten

Heli Heino odotti vaihdevuosia, jotta seksuaalinen halu loppuisi kokonaan. Kävi kuitenkin päinvastoin ja hän oppi nauttimaan seksistä. Kokemuksistaan kirjan kirjoittanut Heli neuvoo, miten nautit seksistä vaihdevuosien alettua.

Vaihdevuosien alkaminen tuli täytenä yllätyksenä Heli Heinolle.

”En ollut kuullut mahdollisuudesta, että vaihdevuodet voisivat tehdä sellaisen tempun, että seksuaaliset halut alkavat yltyä. Päinvastoin odotin vaihdevuosien alkamista, jotta seksuaalinen haluni hiipuisi kokonaan”, Heli kertoo.

Ennen vaihdevuosia Heino oli ollut noin viisi vuotta selibaatissa ja vannonut itselleen tulevansa toimeen ilman miehiä. Heränneet halut tekivät hänet kuitenkin levottomaksi. Muutaman vuoden sinniteltyään hänen ei auttanut muu kuin alkaa etsiä vakinaista kumppania.

Heli meni Tinderiin. Treffailu ei ollut lähtenyt kunnolla edes käyntiin, kun kuvioihin tuli ystävän järjestämien sokkotreffien kautta Ali Helin.

”Ali oli ensimmäinen mies, joka oli kiinnostunut opiskelemaan, miten kehoni toimii ja mistä se pitää. Kukaan muu ei ollut sitä aiemmin vaivautunut tekemään, enkä ollut sitä itse osannut pyytää. En ajatellut ansaitsevani parempaa seksiä, vaan olin tyytynyt siihen, mitä oli ollut.”

Epävarmuus omasta kehosta vaivasi silti.

”Varmistin Alilta ennen ensimmäistä seksikertaa, että ethän nyt luule minun olevan kiinteä 25-vuotias.”

Heli kertoo Alin pidätelleen naurua. Tämä sanoi tietävänsä Helin iän ja että olisi mukava koskettaa häntä. Sillä hetkellä Heli tajusi, että Ali kaipasi häneltä vain lämmintä ihoa eikä kiinteitä rintoja.

Pariskunnan alkutaival ja seksikokemukset päätyivät kansien väliin. Helin kirjoittama ja maaliskuussa 2017 julkaistu Venuksen vuosi pohjaa pariskunnan elämään 92 prosenttisesti. Ali auttoi kirjan kirjoittamisessa.

”Kirjan sanoma on, miten löytää naiseutensa kaikkein epätodennäköisimmässä elämänvaiheessa. Itse kiitän ja kumarran vaihdevuosia siitä, että seksuaalinen nautintoni on lisääntynyt. Elän nyt elämäni parasta seksuaalista aikaa.”

”Toivon, että vaihdevuosista puhuttaisiin avoimemmin, ettei jokaisen naisen tarvitse keksiä ratkaisuja kaikkiin ongelmiin yksin.”

Heli Heino antaa viisi vinkkiä hyvään seksielämään vaihdevuosi-iässä oleville:

1. Opettele uusia taitoja

Vaihdevuodet ovat aikakausi, jolloin tarvitaan uusien taitojen opettelua. Muuttuva keho ja sen kanssa toimeen tuleminen vaatii tutustumista sekä sinulta itseltäsi että kumppaniltasi. Aiemmin toiminut ja hyvin osattu asia voi kaivata hienosäätöä, jotta se toimisi entisenlaisesti.

”Mikään ei välttämättä muutu huonommaksi, ainoastaan erilaiseksi. Parin huonon kokemuksenkaan perusteella ei pidä tehdä väärää johtopäätöstä, että nyt seksi loppui meidän suhteesta”, Heino kannustaa.

2. Älä anna kuivuuden haitata

Limakalvojen kuivuminen on tavallinen oire vaihevuosissa. Heino neuvoo lähestymään ongelmaa ratkaisukeskeisesti. Vierailu apteekissa tai gynekologilla voi tuoda vaivaan helposti apua.

Liukuvoiteen käyttäminen ei Heinon mielestä ole kriisin paikka. Muutaman kerran jälkeen sen käyttöön ei kiinnitä huomiota eikä se vie romantiikkaa tai seksin taikaa pois.

3. Korvaa määrä laadulla

Hyvästä hoidosta tai voitelusta huolimatta paikat eivät kestä niin paljon kuin 25-vuotiaana. Vaihdevuodet rajoittavatkin seksin määrää, mutta useampi kerta viikossa on silti mahdollinen, kunhan se vain tuntuu mukavalta.

4. Myönnä tunnemyrskyt

Heino kertoo, että tärkeimpiä hänen oppimiaan parisuhdetaitoja on kertoa kumppanille, milloin hormonit heiluttelevat hänen mielialaansa. Hän kannustaa muitakin tunnustamaan hormonien heilahtelut – vaikkei yhtään huvittaisi.

”Saatan sanoa Alille esimerkiksi, että olen todella ärhäkällä tuulella, muttei minulle ole aavistustakaan mistä se johtuu eli saattaa olla kyse hormoneista. Näin ärhentelystä ei tule parisuhdekriisiä, koska olen sanonut ettei käytökseni johdu hänestä.”

5. Puhu toiveista ja ongelmista

Puhumisesta on aina hyötyä, mutta keskustelulle kannattaa valita oikea aika ja paikka. Vaihdevuosista johtuvia ongelmia ei kannata viedä sänkyyn vaan ne kannattaa tuoda esiin ja ratkaista ennen vällyjen väliin hyppäämistä.

Heino kertoo, että seksistä on mahdollista oppia puhumaan ja antaa esimerkiksi itsensä.

”En ole ikinä aiemmin puhunut seksistä miehen kanssa sängyssä enkä sen ulkopuolella, mutta nyt kirjoitin aiheesta kirjan. Aiheesta on siis mahdollista opetella puhumaan missä iässä tahansa.”

Lue lisää seksistä ja seksualisuudesta:

Näin löydät elämää rikastuttavan seksuaalisuuden uudestaan
Mitä tehdä, kun seksi ei huvita?
Psykologi: ”Kiire ja pinnallisuus estävät nauttimasta rakkaudesta ja seksuaalisuudesta”
Vaivaako seksin puute parisuhteessa? Lisää läheisyyttä 3 keinon avulla
”Aito haluttomuus on harvinaista” – gynekologi Anneli Kivijärven 4 vinkkiä hehkuun

Keskustelu

Kommentoi juttua: Seksistä voi nauttia vaihdevuosissa – oman seksuaalisuutensa viisikymppisenä löytänyt Heli Heino neuvoo miten

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

X