Hyvinvointi

Suihkuöljy hellii kuivaihoisen hipiää – testasimme 3 apteekissa myytävää puhdistusöljyä

Miksi kannattaa kokeilla peseytymiseen suihkuöljyä perinteisen saippuan tai suihkugeelin sijaan? Asiantuntija kertoo kenelle öljy sopii.

Miksi suihkuöljy on hyvä valinta kuivaihoiselle? Rasva pesee puhtaaksi, sillä lika sitoutuu siihen. Koska se kuivattaa ihoa saippuaa vähemmän, kuivaihoiselle suositellaan ihon pesua keskirasvaisella tai kevyemmällä perusvoiteella. Ne ovat voiteita, joissa on keskimäärin 20 prosenttia rasvaa.

Suihkuöljy hoitaa saman asian pikkaisen fiinimmin.

”Pesuöljy ei yksin riitä kosteuttamaan kovin kuivaa ihoa, mutta se voi helpottaa kuivaihoisen rasvausruljanssia”, erikoissairaanhoitaja Maria Aitasalo Ihopisteestä kertoo.

Vaikka öljy pääosin huuhtoutuu veden mukana viemäriin, sitä jää jonkin verran iholle. Tällöin kevyempi, vähemmän rasvainen perusvoide voi tuoda ihoon riittävästi kosteutta.

Hyvin kosteutettu iho tuntuu mukavalta. Sitä ei kiristä eikä purista. Iho ei totu rasvaukseen, mutta ihminen tottuu siitä seuraavaan tunteeseen.

Ihon voitelu ei ole silti pelkkä mukavuusasia.

”Jos riisutuissa sukkahousuissa on hilsepölyä, ei kannata vähentää voitelua, tai kuiva iho alkaa kutista. Kun kutisevaa ihoa raapii, se rikkoutuu ja tulehtuu. Tulehtunut iho kutisee entisetään.”

Lue myös: Kuiva iho kutisee – testissä atooppisen ihon voiteet

3 x suihkuöljy – testasimme öljyt

1. Treenikassiin sopiva, A-DERMA Exomegan Control Shower Oil, 200 ml 12,90 e

A-DERMA Exomegan Control Shower Oil
A-DERMA Exomegan Control Shower Oil

Näpsäkän kokoinen pullo päätyi treenikassiin, ja siinä käytössä se saa jatkaakin. Tuoksu on hyvin mieto eikä ärsytä yhteisessä suihku­tilassa herkkänenäisiäkään kanssasuihkuttelijoita.

Öljy pesee hyvin hien ­iholta, ja siitä jää iholle puhdas tunne ja tuoksu. Iho ei ole kiristänyt eikä kutissut ­pesun jälkeen kuivuuttaan, mutta talven jäljiltä ­kuiville säärille tämän tuotteen kosteuttava teho ei riittänyt. Voitelin niitä aivan kuten ­ennenkin.

2. Voiteita vieroksuvalle, Eucerin pH 5 Shower Oil, hajustettu, 400 ml 15 e

Eucerin pH 5 Shower Oil, hajustettu, 400 ml 15 e
Eucerin pH 5 Shower Oil, hajustettu, 400 ml 15 e

Käytin tätä aamu­suihkussa, jotta selviäisin liikenteeseen nopeasti ilman rasvausrumbaa. En ole kovin kuivaihoinen, mutta olen totuttanut ­ihoni rasvaamiseen.

En ­päässyt tämän avulla aamun ras­vaus­rutiineista, ­mutta kesä­aikana se voisi tällä onnistua­kin. Iholle jäi ­pesun jälkeen pehmeä tunne. ­Tuote vaahtoaa vain vähän, mikä tuntui suihkugeeliin tottuneesta oudolta.

­Tuote sopii tuoksunsa ­puolesta ­koko perheen käyttöön. Myös vartalovoiteita välttelevä mies lupasi peseytyä tällä jatkossa.

Lue myös: Pesetkö kainalot yleensä suihkugeelillä? Ei ehkä kannattaisi

3. Hoitavasti öljyinen suihkuöljy, ACO Caring Shower Oil, ­hajustettu, 400 ml 12,20 e

ACO Caring Shower Oil, ­hajustettu, 400 ml 12,20 e
ACO Caring Shower Oil, ­hajustettu, 400 ml 12,20 e

En ole aiemmin kokeillut suihkuöljyä, koska ajatus öljypesusta ei ole kuulosta minusta raikkaalta. Ja raikkautta, puhtautta suihkusta haen – toki myös ihon hellimistä.

Olen tottunut rasvaamaan kuivaa ihoani aina suihkun jälkeen, ­mutta tämän lupaus 8 tunnin kosteutuksesta houkuttaa. ­Pakko silti myöntää, ettei vain vähän vaahtoava, paksu öljy tunnu kovin freesiltä, ainakaan kainaloissa.

Tuoksu on mieto mutta lääkemäinen. Jättää ihon hieman öljyiseksi ja tuntuu, että kuivaan öljyä pyyhkeeseeni. Iho on hitusen pehmeämpi kuin suihkugeelin jäljiltä, mutta kaipaa silti voidetta.

Kommentoi

Kommentoi juttua: Suihkuöljy hellii kuivaihoisen hipiää – testasimme 3 apteekissa myytävää puhdistusöljyä

Sinun täytyy kommentoidaksesi.