Hyvinvointi

Taltuta kaamosväsymys näillä ruoka-aineilla – 5 täsmävinkkiä syksyyn ja talveen

Kaamos voi väsyttää ja tehdä olon tokkuraiseksi. Vaikka valohoito ja liikunta ovat kaamosväsymyksen karkottamisessa ensiluokkaisen tärkeässä asemassa, kannattaa myös kiinnittää huomiota siihen, mitä pistää suuhunsa.

Kun Pohjolassa pimenee, moni alkaa kärsiä väsymysoireista. Kaamosmasennus vaivaa ainoastaan noin yhtä prosenttia väestöstä, mutta kaamosväsymyksestä kärsii jopa 10–30 prosenttia. Väsymysoireiden selättäminen ainoastaan ruokavalion keinoin tuskin onnistuu, mutta oikein syömällä saattaa saada lisää energiaa pimeisiin päiviin ja helpotusta masentuneisuuden tunteisiin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että masennusoireista kärsivälle parasta apua ovat kirkasvalolamppu ja säännöllisestä liikunnasta huolehtiminen.

Lue myös: 9 vinkkiä: näin tyrmäät kaamos- ja talviväsymyksen

Kaamosväsymys kuriin syömällä – suosi näitä

Omega-3-rasvahapot

Omega-3-rasvahappojen vaikutuksesta masentuneisuuden tunteeseen on tehty monia tutkimuksia. Tulokset ovat lupaavia: omega-3-rasvahapot vaikuttavat vähentävän masentuneisuuden kokemuksia.

Kannattaa siis varmistaa, että pimeän kauden aikana syö vähintään kaksi kertaa viikossa rasvaista kalaa. Myös kalaöljykapseleita tai omega-3-kapseleita voi lisätä osaksi ruokavaliota.

Marjat

Lisää syksyllä ja talvella ruokavalioosi monenlaisia marjoja. Ne nimittäin tepsivät tehokkaasti stressiin. Pitämällä stressin kurissa marjojen avulla mielialakin voi pysyä korkeammalla.

Lue myös: Näin valmistuu ihanan trendikäs smoothie bowl eli smoothie kulhossa

kaamosmasennus, kaamosväsymys, ruoka, mitä syödä kun kaamosväsymys iskee

Suklaa

Suklaassa on monia aineita, jotka saattavat auttaa torjumaan masennuksen tunnetta. Kannattaa kuitenkin nauttia suklaa mahdollisimman tummana, sillä mitä tummempi suklaa, sitä todennäköisemmin siinä on vielä jäljellä terveyttä edistävät ainesosat. Valitse siis vähintään 70 prosenttia kaakaota sisältävä suklaa.

Raakasuklaa on myös hyvä vaihtoehto. Voit tehdä raakasuklaata itse Kotilieden superherkullisella ohjeella. Raakasuklaassa on todennäköisimmin jäljellä kaikki kaakaopavun hyödylliset mineraalit ja vitamiinit.

D-vitamiini

Pimeiden kuukausien aikana Suomessa on mahdotonta saada riittävästi D-vitamiinia. Siksi sitä kannattaa popsia syksyllä ja talvella purkista. Syö D-vitamiini kapselina ja öljyyn sekoitettuna, älä puristeena.

Muista, että D-vitamiini imeytyy tehokkaimmin, kun ravinnosta saa myös A- ja K2-vitamiineja. Niitä saa muun muassa keltuaisista sekä maksasta.

Jos kärsit kaamosväsymyksestä, vältä sokeria

Kun väsymys iskee, alkaa monesti myös tehdä mieli paljon energiaa sisältäviä hiilihydraatteja. Sokeri saa hetkellisesti aikaan hyvän olon, mutta pidemmän päälle sokeri hidastaa aivojen toimintaa ja tekee olon väsyneeksi. Valkoista sokeria kannattaakin yrittää välttää kokonaan. Sen sijaan herkkuja voi makeuttaa hunajalla tai kookossokerilla.

Jos sokerin jättäminen ruokavaliosta kokonaan tuntuu liian äärimmäiseltä ratkaisulta, kiinnitä ainakin huomiota siihen, mitä napostelet. Pyri välttämään sokerisia ja rasvaisia välipaloja.

Lähteet: James A. Duke: Parantavien ruokien opas (Otava 2010), Safkatutka: Opas ruokaviidakkoon (Like 2016), Terveyskirjasto

Kommentoi

Kommentoi juttua: Taltuta kaamosväsymys näillä ruoka-aineilla – 5 täsmävinkkiä syksyyn ja talveen

Bananas

Syö näitä: suklaa
Vältä näitä; sokeri

Kuka näitä juttuja oikeen kirjoittaa

Sinun täytyy kommentoidaksesi.