Hyvinvointi

Tiesitkö? Suola on erinomainen apu ihon- ja kauneudenhoidossa – käytä sitä näin

Suola on todellinen kauneudenhoidon moniottelija, jota voi hyödyntää esimerkiksi ihon kuorimisessa, epäpuhtauksien rauhoittamisessa ja jopa päänahan hoidossa. Listasimme tapoja, joilla suolaa kannattaa käyttää.

Voit käyttää kauneudenhoidossa mitä tahansa suolaa, mutta moni vannoo merisuolan tai saksalaisen Meinebase-suolan nimeen. Molemmat sisältävät runsaasti hyvää tekeviä mineraaleja.

Suolan käyttö kauneudenhoidossa jakaa asiantuntijoiden mielipiteet. Jotkut puhuvat suolan terveellisten vaikutusten puolesta, kun taas osa suhtautuu suolan vaikutuksiin epäilevästi. Iho on luonnostaan hapan, joten emäksisen suolan epäillään horjuttavan ihon luontaista tasapainoa.

Suolan vaikutuksista ihonhoidossa ei ole lääketieteellistä näyttöä, joten kokeilemalla selviää parhaiten, sopiiko suola ihollesi. Testaa suolaa esimerkiksi näissä:

Hunajainen kasvonaamio rauhoittaa ihoa

Sekä suola että hunaja ovat antibakteerisia, joten niistä sekoitettu kasvonaamio rauhoittaa ärtynyttä ja epäpuhdasta ihoa.

Sekoita kaksi teelusikallista hienoa merisuolaa neljään teelusikalliseen hunajaa. Levitä tahna puhtaalle iholle ja anna sen vaikuttaa 10–15 minuuttia. Varo silmänympärysihoa.

Ennen kuin huuhdot kasvot, kastele kasvopyyhe lämpimällä vedellä, purista nahkeaksi ja aseta kasvoille, kunnes pyyhe viilenee. Hiero sitten kasvot hellästi pyyhkeellä läpi ja huuhtele. Taputtele lopuksi iholle kasvovettä ja levitä kosteusvoide.

Suola kuorii kuolleen ihosolukon

Suola sopii kauneudenhoitoon.

Hieno suola sopii hyvin niin kasvojen kuin vartalonkin kuorintaan. Sekoita suolasta ja oliivi- tai kookosöljystä tahna, ja hiero ihoa tahnalla.

Kasvojen iho vaatii vartaloa hellävaraisemman käsittelyn, joten kannattaa käyttää tahnaan hieman vähemmän suolaa ja korostaa öljyn osuutta. Iho jää pehmeäksi ja kosteutetuksi.

Suolainen kasvovesi auttaa iho-ongelmiin

Suola puhdistaa ihohuokosia, joten suolavesi toimii hyvin syväpuhdistavana kasvovetenä. Lisää teelusikallinen suolaa noin kolmeen desiin kiehuvaa vettä ja pullota seos puhtaaseen suihkepulloon. Suihkuta kasvoille kerran tai pari päivässä, ja vältä silmiä.

Suola myös sitoo kosteutta, joten suihke sekä puhdistaa että kosteuttaa ihoa.

Jalkakylpy syväpuhdistaa

Oletko huomannut, että suolavedessä kylpeminen ei rypistä ihoa samalla tavalla kuin vesijohtovedessä kylpeminen? Tämä johtuu siitä, että suola sitoo kosteutta, ja pitää näin ihon kimmoisana.

Suola imee ihosta likaa ja epäpuhtauksia, joten se sopii hyvin kylpyveteen – erityisesti syväpuhdistavaan jalkakylpyyn. Lisää vatiin ruokalusikallinen suolaa ja sekoita. Kylvetä jalkojasi 15–30 minuuttia. Kun olet kuivannut jalat huolellisesti, voit viimeistellä hoidon levittämällä jalkoihin jalkavoidetta.

Suola sopii kauneudenhoitoon.

Päänahan kuorinta helpottaa hilseongelmaa

Suolahieronta irrottaa hilsettä ja stimuloi päänahan verenkiertoa. Kampaa hiuksesi jakaukselle ja ripottele päänahkaan suolaa. Tee tämä muutaman kerran siten, että saat levitettyä suolaa jotakuinkin koko päänahkaan.

Kostuta sormesi ja hiero päänahkaasi hellästi 10–15 minuuttia. Hieronta tuntuu vielä paremmalta, jos saat jonkun muun tekemään sen puolestasi.

Pese hiukset lopuksi normaaliin tapaan ja lisää hoitoainetta. Huomaat eron päänahassasi heti.

Suolavesi raikastaa suun

Suolavesi on antibakteeristen ominaisuuksiensa takia erinomainen suuvesi.

Jos vain kestät suolaveden makua, purskuttele suuveden tapaan puolesta minuutista minuuttiin, ja sylje sitten pois. Vältä suolaveden nielemistä.

Suolasuihke helpottaa laineiden tekoa

Olet ehkä huomannut rantalomalla, että hiuksesi käyttäytyvät aivan eri tavalla kuin kotona. Suolainen merivesi antaa hiuksille laineikkuutta, jota voi kotona yrittää saada aikaan suolasuihkeen avulla.

Sekoita suihkepulloon seos vedestä ja teelusikallisesta suolaa. Suihki vettä hiuksiin ja muotoile puristelemalla.

Lähteet: Stylecaster, Women’s Health

Kommentoi

Kommentoi juttua: Tiesitkö? Suola on erinomainen apu ihon- ja kauneudenhoidossa – käytä sitä näin

Lippy

IHANAA!!!

Henkka

Olin putjehtimassa pienellä veneellä Atlantin yli muutama vuosi sitten. Siinä ei ollut makean veden pesu mahdollisuutta. Minulla on ollut iho ongelmia. Kaikki loppui ihoongelmat suola edessä uintiin.

Sinun täytyy kommentoidaksesi.