Tuoksu tuo tunteet pintaan – Mitä hajuvettä käytti äiti, entä mitä itse suihkautit teininä? 

1950-luvulla naiset haluttiin lieden ääreen ja tuoksut olivat herkän kukkaisia. 1980-luvun uranaiset suosivat seksiä tihkuvaa myskiä.

Teksti Mirva Saukkola

Kuvat Helsingin kaupunginmuseo, museovirasto ja OM-arkisto

Tuoksun myötä tunteet tulvahtavat pintaan. Sille on tieteellinen selityksensä. Kemian tohtori Jari Tuomisen mukaan aivot rekisteröivät tuoksut hajukeskuksessa, joka on yhteydessä limbiseen järjestelmään – samaan paikkaan, joka käsittelee tunteita. Tuoksut laukaisevat mielessämme tunteita, vaikka emme itse edes älyäisi sitä.

Minulle Christian Diorin Diorissimo-hajuveden kielon aromi tuo turvallisuuden tunteen. Rakas äitini nimittäin käytti tätä vuonna 1956 esiteltyä tuoksua aina kuolemaansa asti.

Tuoksut myös symboloivat omaa aika­kauttaan ja sen ilmapiiriä. Esimerkiksi 1950-luvulla sota haluttiin unohtaa ja naiset palauttaa takaisin lieden ääreen, pois miesten tieltä työmarkkinoilta niin tehtaista kuin konttoreistakin. Tällöin ajan hajuvedet henkivät herkkyydessään kukkaista naisellisuutta.

10.08.2021

X