Nostalgia Tilaajille

”Mätää pannaan ihmiseen!” Tiesitkö, että rokotteita on vastustettu ensimmäisistä isorokkorokotteista asti?

Jos rokotteesta kieltäytyi sata vuotta sitten, asia eteni jopa oikeussaliin. Sanomisista ja tekemisistä saattoi saada sakot tai vankilaa.

Samalla kun valtaosa suomalaisista odottaa kuumeisesti omaa koronarokotettaan, muutama prosentti kansasta kieltäytyy siitä niin kuin muistakin rokotteista.

Heillä on syynsä. Yksi saattaa pelätä sairastuvansa, toinen epäillä lääketeollisuuden moraalia. Kolmas uskoo saavansa rokotteen mukana mikrosirun elimistöönsä. Kuka mitäkin.

Mutta vaikka sosiaalisessa medias­sa kuohuu, julkinen keskustelu on vaisua verrattuna sata vuotta sitten rokotteista syntyneeseen metakkaan.

1900-luvun alussa kiivaimpia sanomisia ja tekemisiä puitiin oikeussalissa. Yksi näkyvimmistä vastustajista, tamperelainen kansakoulunopettaja, Sampsa Luonnonmaa joutui pohtimaan kirjoituksiaan 12 päivän ajan Turun lääninvankilassa Kakolassa.

Senaatti määräsi piikille

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.