Hyvinvointi Tilaajille

Alkoholi ja väkivalta hallitsivat Riikka-Lean elämää kymmeniä vuosia, kunnes tapahtui ihme – nyt hän elää normaalia raitista elämää

Uudessa elämässä Riikka-Lea Puuskan, 51, on ollut vaikeinta oli oppia, että viha ja rakkaus eivät ole sama asia.

Kun Riikka-Lea Puuska kertoo tarinaansa, on vaikea uskoa, että se kaikki on tapahtunut hänelle, naiselle, joka on löytänyt tasapainon ja voiman.

Riikka-Lean selviytymistarina alkoi seitsemän vuotta sitten.

Oli lauantai-ilta ja kaupungilla liikkui paljon ihmisiä. Kansa oli tulossa elokuvista tai menossa syömään. Riikka-Lea katseli iloista väkeä äimänä. Hän ei tiennyt, että tällaista oli olemassa.

”Olin luullut, että kaikki ihmiset ovat lauantai-iltana kännissä. Mutta nämä olivat selvin päin. Oli hämmentävää nähdä, että todellisuus voi olla sellaista”, Riikka-Lea sanoo.

Hän oli tuolloin 44-vuotias ja viettänyt 30 vuoden ajan vähintään viikonloput pää sekaisin alkoholista tai muista päihteistä. Mutta nyt hän oli juuri päässyt kotiin Vantaalle neljä kuukautta kestäneestä päihdekuntoutuksesta Hyvinkään Ridasjärveltä. Muutos oli alkanut.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.