Annika Saarikon perhe elää kahdessa kodissa Helsingissä ja Turussa

Viime vuoden aikana Annika Saarikko hautasi oman isänsä ja appiukkonsa, pelkäsi rintasyöpään sairastuneen äitinsä puolesta ja otti vastaan ministerin salkun. Nyt hän näkee jo surun yli.

Teksti Anneli Juutilainen

Kuvat Niclas Mäkelä 

Musta pakettiauto ajoi ohi. Annika Saarikko säpsähti. Se muistutti isän autoa. Mutta ei, se ei ollut isän. Hän oli kuollut talvella, joitakin kuukausia sitten. Pala nousi Annikan kurkkuun aina kun isän ajopeliä muistuttava auto osui näkökenttään.

Oli kevät 2017 ja Annikaa oltiin valmistelemassa perhe- ja peruspalveluministeriksi Juha Rehulan seuraajaksi. Vaikka edeltäneet kuukaudet olivat olleet musertavat, häntä ei pelottanut tarttua uuteen ja vaativaan tehtävään heinäkuussa. Olihan isäkin eläessään ollut tyttärestään niin kovin ylpeä.

”Isä oli kivijalkani, hän tuki minua aina urallani. Minusta tuntui aina, että olin kai täydellinen hänen silmissään. Oli ainutlaatuista, miten kauniissa valossa isä minut näki”, Annika Saarikko sanoo nyt, vuosi isän kuoleman jälkeen.

26.05.2020

X