Ihmiset Tilaajille

Näyttelijä Inka Kallén, 39, uskalsi kysyä itseltään: ”Mitä jos en tarvitsekaan rinnalleni puolisoa?” 

Kotikadun lapsinäyttelijänä tutuksi tullut Inka Kallénuskoi pitkään, ettei kelpaa sellaisena kuin on. Nyt hän on Aku Louhimiehen ohjaaman Odotus-elokuvan toinen käsikirjoittaja ja näyttelee siinä myös pääroolin.

Kirjoittaminen on vaikeaa. Näyttelijä Inka Kallén, 39, ei ole koskaan pitänyt siitä. Hänestä oman ajatuksen kirkastaminen kirjalliseen muotoon on aina tuntunut työläältä.

Mutta toissa syksynä Inka huomasi, ettei hän ollutkaan huono kirjoittaja. Tekstiä alkoi syntyä.

Inka oli haaveillut pitkään työskentelystä ohjaaja Aku Louhimiehen kanssa ja otti tähän yhteyttä, jotta saisi toteutettua unelmansa. Inka ja Aku olivat tutustuneet toisiinsa vuosia sitten, kun Inka oli 14-vuotias lapsinäyttelijä ja esitti Mirja Mäkimaata Kotikatu-sarjassa, jota Aku ohjasi.

Nyt syntyi idea: he kirjoittaisivat yhdessä elokuvan.

Vaikka Akun ohjausmetodeja on kritisoitu julkisuudessa, Inka pitää häntä erinomaisena henkilöohjaajana. Sellaisena, joka uskaltaa haastaa näyttelijää parempaan suoritukseen.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.