Ihmiset Tilaajille

Näyttelijä Minka Kuustonen kapinoi turhia lahjoja vastaan: ”Rakkauttaan voi osoittaa myös muilla tavoilla”

Pikkutyttönä Minka Kuustosen joulut olivat vaatimattomia. Sitten hänen isänsä, muusikko Mikko Kuustosen ura lähti lentoon ja lapset hukkuivat lahjoihin. Vähitellen törsääminen alkoi hävettää.

Miksi tuolla ulkona on noin pimeää, äiti? Voitaisiinko me viettää ihan pienet joulut? Pian nelivuotiaan lapsen kysymys marraskuisena aamuna herätti näyttelijä Minka Kuustosen huomaamaan, että pikkuihmisilläkin on tarve valoon ja juhlaan.

”En tiedä, oliko hän kuullut jonkun puhuvan pikkujouluista. Mutta pimeys on marras-joulukuussa pahimmillaan, ja silloin joulun lämmin tunnelma, kynttilät, valot ja aloilleen asettuminen osuvat tosi hyvään saumaan.”

Seuraavaksi pikkupoika toivoi kotiin joulukuusta, eikä vain yhtä: kuusi pitäisi saada olkkariin, vessaan, keit­tiöön, makuuhuoneeseen ja eteiseen – eli kodin jokaiseen huoneeseen.

Lapsuuden lahjavuori

Minka muistaa omista lapsuuden jouluistaan karjalanpaistin, imelletyn perunalaatikon sekä sen, että joulua saapuivat heidän kotiinsa viettämään myös isän puoleiset täti ja ukki. Suku tuli vaatimattomista oloista, mikä näkyi myös lahjojen määrässä.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.