Paula Koivuniemi elää sinkkuna: ”Uskon yhä rakkauteen”

Kun Paula Koivuniemen voimat ovat vähissä, avustaja Laura Vuorinen potkii eteenpäin. Juuri uuden levyn julkaiseva tähti ei kuitenkaan malta vielä eläköityä.

Teksti Anneli Juutilainen 

Kuvat Pekka Holmström 

Paula Koivuniemi kaivaa mustasta merkkilaukustaan paksun kalenterin, joka tursuaa erilaisia lappuja. Viikonpäiviin on kirjattu tiuhasti merkintöjä: toukokuussa on paljon menoja, kesäkuu lomaillaan ja heinäkuussa vedetään festarikeikkoja isoille yleisöille.

Kyseessä ei tosiaankaan ole ihan tyypillinen 70-vuotiaan ihmisen almanakka. Tosin eipä tämä nainenkaan ole tyypillinen eläkeikäinen, sillä hän julkaisee juuri uusimman ja samalla 28. levynsä nimeltä Elämästä. Se on jatkoa pari vuotta sitten ilmestyneelle Rakkaudesta-albumille.

”Levy on koottu cover-biiseistä, jotka ovat omia suosikkejani. Ne kertovat levyn nimen mukaisesti elämästä mutta myös onnesta ja rakkaudesta”, hän sanoo.

26.05.2020

X