Hannan mies Mika P. ­Salminen metsästää ja rakastaa ruoan­laittoa. Se on Hannan mielestä loistavaa, sillä häneltä itseltään onnistuvat keittiössä parhaiten joulupiparit.

Rokotelääkäri Hanna Nohynek on sairastanut koronan mutta denguekuumeeseen hän oli kuolla

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynekin elämässä on kaksi Mika Salmista, toinen kotona, toinen töissä. Avomies Mika kokkaa ja pitää yllä järjestystä, sillä Hanna, 63, on työhullu. 

Teksti Riikka Lehtovaara

Kuvat Sampo Korhonen

Haastattelulle raivataan tila sunnuntaille. Ei kuitenkaan aamuksi, koska edes yhtenä aamuna THL:n ylilääkäri ­Hanna Nohynek tahtoo nukkua pitkään. Eikä mielellään iltapäiväksikään, koska silloin hän haluaa hiihtää. Jäljelle jää siis ilta.

Tämä ei johdu siitä, että Hanna olisi jotenkin hankala tai tärkeilevä tyyppi. Hänen kalenterinsa vain pullistelee työstä, joten edes viikonloppuihin on varattava hetkiä liikunnalle ja läheisille.

Hannan työhulluus on perheessä jatkuvan kuittailun aihe. Puoliso Mika P. Salminen on uhannut upottaa läppärin järveen.

17.02.2021

X