Ihmiset Tilaajille

Silja Keränen muutti Helsingistä takaisin Kajaaniin ja ymmärsi, että synkkä mielikuva maaseudusta ei vastaa todellisuutta

Kun ympäristönsuojelu­tekniikan diplomi-insinööri Silja Keränen muutti takaisin juurilleen Kajaaniin, ­hänen silmänsä aukesivat sille, kuinka järjetöntä maaseudun ja kaupungin vastakkainasettelu on.

”Mannerheimintien ja Lönnrotinkadun risteyksessä, keskellä Helsinkiä, sain päähäni, että haluan muuttaa takaisin Kajaaniin.

Päähänpistosta on nyt yksitoista vuotta. Se ei ollut mikään irrallinen ajatus, vaan alitajunta oli työstänyt asiaa pitkään. Olin lähtenyt lukion jälkeen pois Kajaanista opiskelemaan yliopistoon ja saman teki melkein koko lukioaikainen tuttavapiirini. Minä muutin ensin Ouluun, sitten Kuopioon ja asuin Singaporessakin vähän aikaa opintojen loppuvaiheessa. Valmistuttuani muutin Helsinkiin töihin.

Kun sain päähänpiston, olin ehtinyt löytää paikkani Helsingissä ja viihdyin siellä. Tuolla hetkellä mielen pohjalla versonnut ajatus kuitenkin puhkesi esiin. Ajatus oli syntynyt monesta aineksesta. Omien juurten merkitys alkoi tuntua tärkeältä. Kaipasin luonnon lähelle ja kokemaan kunnon talvia. Halusin myös ikääntyvien vanhempieni luo.

Lisäksi Kajaanissa käydessäni olin huomannut, että jotkut lukiokaverini tekivät paluumuuttoa. Paikkakunnalle myös muutti nuoria aikuisia, joilla ei ollut mitään siteitä Kajaaniin. Oma käsitykseni Kajaanista murtui: hei tännehän muutetaan takaisin!

Lue myösOmistatko tyhjän rakennuksen maaseudulla? Maallemuuttoasiamies kannustaa myyntipuuhiin: ”Nyt olisi otollinen aika löytää ostaja”

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.