Tarinat Tilaajille

ALS vei energisen Minnan voimat yhtäkkiä: ”Pää toimii, mutta kroppa kuolee” 

Minna Kaplas on menettänyt ALS-lihasrappeumasairaudelle veljensä, isänsä, setänsä ja serkkunsa. Viime syksynä hän sai diagnoosin itse ja opettelee nyt elämään etenevän sairauden kanssa.

Käveleminen tuntui uuvuttavalta. Terveyskeskuksessa lähihoitajana työskennellyt Minna Kaplas, 53, huomasi olevansa koko ajan väsynyt. Oli kevättalvi vuonna 2018.

Työmatka kotoa oli vain vajaan kilometrin mittainen. Vuosien ajan Minna oli kävellyt sen reilussa viidessä minuutissa. Yhtäkkiä matkaan alkoikin kulua viisitoista minuuttia, sitten puoli tuntia. Viimeiset metrit muuttuivat ­joka kerta tuskaisemmiksi.

”Kun olin kävellyt vähän matkaa, oli kuin en olisi tiennyt, mihin suuntaan polvet lähtevät taittumaan – osuvatko jalat maahan ja onko edessä kynnystä tai esteitä. Tuntui, kuin olisin kävellyt puujaloilla”, hän kertoo.

Aiemmin kovin energinen ja puuhakas Minna oli ymmällään. Minne kaikki hänen voimansa hupenivat?

Suvussa on ollut kohtuuttoman huonoa tuuria

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.