- Terveys
- Tilaajille
Alzheimer eteni niin pitkälle, että Heikki muutti muistisairaiden hotelliin
Kun Heikki Nevan Alzheimerin tauti eteni viime keväänä, puoliso Siv ei enää pärjännyt hänen kanssaan kotona. Koska hoivakotiin ei pääse noin vain, Heikki asuu nyt muistisairaille tarkoitetussa hotellissa.
Teksti Anneli Juutilainen
Kuvat Susa Junnola
Espoolainen Heikki Neva, 89, katsoo jalkojaan. Niissä on Reino-tossut.
”Ovatko minun ulkokenkäni jossain”, hän ihmettelee.
”Ovat, ja myös sinun salkkusi on tallessa”, Heikin poika Eero Neva, 63, vakuuttaa.
Eero ja hänen äitinsä, Heikin vaimo Siv, 88, ovat tulleet tervehtimään ”Taattoa” Seniorihotelli Ainolaan. Täällä Alzheimerin tautia sairastava Heikki odottaa pysyvää hoitopaikkaa naapurissa sijaitsevasta Villa Tapiolan hoivakodista.
Heikki muutti hotelliin marraskuussa. Jo keväällä hänen Alzheimerin tautinsa oli edennyt niin, että omaishoitajana olleen Sivin, perheen kesken ”Muorin”, voimat ehtyivät.
Ystävät olivat vinkanneet seniorihotellista, jonne muistisairaan tai vanhuksen saa hoitoon lyhyelläkin varoitusajalla. Osa tuo läheisensä parin tunnin kauppareissua ajaksi, joku muutamaksi kuukaudeksi odottamaan pysyvää hoitopaikkaa.
”Elämä on nyt kaikille ihan hirveän paljon helpompaa”, Eero sanoo vanhempiensa vierellä.
Päätös erilleen muuttamisesta ei silti ollut helppo parille, jolla on takana yhteistä elämää lähes 70 vuotta.
Heikki eksyi kävelyillä
Viitisen vuotta sitten ajat ja paikat alkoivat kadota Heikin muistista. Vilkas seuramies vetäytyi. Hän eksyi tutuilla kävelyretkillä, ja jos Siv jäi yhteisellä aamulenkillä ihailemaan merimaisemaa, Heikki saattoi livahtaa huomaamatta pois.
Liikkuminen vaikeutui, paikat kangistuivat. Tuli kaatuilua, sängystä putoilua, lääkkeet jäivät syömättä. Reisilihakset heikkenivät.
Kun lääkäri diagnosoi Alzheimerin taudin, Siv ja läheiset päättivät yhdessä, että Heikki saisi asua kotona niin pitkään kuin mahdollista.
Ensimmäiset vuodet tauti eteni hiljalleen, mutta viimeisen vuoden aikana muutokset jyrkkenivät. Unohtelu lisääntyi, eikä Heikki päässyt sohvalta ylös edes Sivin avustuksella.
Yöt olivat Siville vaikeita, sillä Heikki oli rauhaton. Jalat palelivat jatkuvasti, ja Siv yritti lämmittää niitä hieromalla, lämpimillä vesikylvyillä ja sähkövilttien avulla.
”Ei minua häirinnyt se, että jouduin heräämään ja hoitamaan. Mutta olin kovin väsynyt, eikä fysiikkani kestänyt”, sydänvaivoista ja sydämen vajaatoiminnasta kärsivä Siv sanoo.
Apua tarvittiin usein silloin, kun hoitaja ei ollut paikalla.
Heikin vaimo Siv
Viime keväänä Eero lausui äidilleen ja omaishoidosta vastaavalle sosiaalityöntekijälle epäilyksensä siitä, ettei Taaton ja Muorin elämä vaikuttanut enää turvalliselta. Siv ja Heikki saivat kotihoidosta apua ensin kerran, sitten kaksi ja lopulta kolmesti päivässä.
”Mutta ei mikään tapahdu kellon mukaan. Apua tarvittiin usein silloin, kun hoitaja ei ollut paikalla”, Siv sanoo.
Heikin nostelu ja siirtäminen ei ollut helppoa, ja raskas huhkiminen oli Siviltä kielletty. Vaikka poika Eero ja hänen puolisonsa asuvat seinän takana, elämästä tuli turvatonta.
”Olin hyvin huolissani molemmista vanhemmistani. Toinen tarvitsi apua ja toinen halusi auttaa, mutta ei pystynyt”, Eero kertoo.
Perhe valitsi Heikille seniorihotellin
Perhe halusi Heikille paikan Villa Tapiolasta, missä heidän ystävänsä olivat aiemmin asuneet, mutta tilaa ei ollut. He kävivät tutustumassa myös muutamaan kunnalliseen hoivakotiin, mutta ne eivät tehneet vaikutusta.
Marraskuussa perhe teki päätöksen: Heikki muuttaisi seniorihotelliin.
Heikin vaimon elämä helpottui
Viimeiset kuukaudet Heikki on totutellut elämään Ainolassa, Siv arkeen yksin kotona Matinkylässä.
”Muorin henkinen ja fyysinen kunto ovat kohentuneet selvästi, kun pahin paine jäi pois”, Eero pohtii.
Hän uskoo, että äidille oli kova paikka luopua puolison hoivaamisesta, antaa hänet toisten käsiin. Eero kuskaa äidin lähes joka päivä seniorihotellille. Myös pikkuveli perheineen käy usein äidin luona. Veli on ottanut vastuulleen vanhempien raha- ja paperiasiat.
”Minulla on oivallinen autonkuljettaja, joka tulee paikalle minuutilleen. Onneksi pojat hoitavat meidän juttujamme ja tuovat ruokaakin joka viikko”, Siv kiittelee.
Kyllä minua henkisesti helpottaa ajatus, että voisin tehdä mitä vaan.
Heikin vaimo Siv
Nyt Sivillä olisi teoriassa omaa aikaa vaikka mihin, mutta toistaiseksi huono kunto on vaatinut runsasta lepoa. Yhden kerran hän on päässyt sentään elokuviin.
”Kyllä minua henkisesti helpottaa ajatus, että voisin tehdä mitä vaan”, Siv sanoo.
Heikki on sopeutunut seniorihotellin arkeen hyvin. Siv arvelee, että Heikistä mukavinta on syöminen.
”Ei, vaan harkittu ja varma, monipuolinen elämänrytmi”, Heikki napauttaa takaisin.
Molemmilla on kova ikävä
Muuton jälkeen Heikin kunto on noussut. Hänet sijoitettiin asumaan käytävän perällä olevaan huoneeseen, joten kävelyä yhteisiin tiloihin tulee väkisin joka päivä. Kun vielä marraskuussa Heikin oli pidettävä kesken kävelyn pari paussia, nyt matka onnistuu ilman lepotaukoja.
”Hän on skarppi, kun kyse on vähänkin vanhemmista asioista, ja osaa vastailla yhä tietovisojen kysymyksiin. Mutta seuraavassa hetkessä hän saattaa väittää, ettei ole koskaan aiemmin ollut tutussa huoneessa”, Siv sanoo.
”Tuntuu, että hän on kadoksissa hetkessä, eikä tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu.”
Heikki on välillä hieman yksinäinen. Jopa 66 vuoden avioliiton jälkeen kaipuu toisen luokse on jatkuva. Heikki kyselee joka aamu Sivin perään.
”Ikävä on joka päivä, kun emme voi olla yhdessä. Se vaivaa koko ajan”, Siv sanoo.
Molemmilla on onneksi kännykät. Aina soittaminen ei onnistu, mutta kun linja saadaan auki, toisen ääntä on mukava kuunnella.
Heikki ja Siv ovat olleet rakastavaisia 70 vuotta
Heikin ja Sivin rakkaus syttyi tansseissa miltei 70 vuotta sitten.
”Uudella ylioppilastalolla Helsingissä”, Heikki havahtuu.
Mikä nuoressa Sivissä viehätti?
”Yhdistelmä. Kiinnostus yleisistä asioista ja kiinnostus ihmisistä.”
Heikki opiskeli siihen aikaan oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Siv luki valtiotieteitä, kunnes vaihtoi myöhemmin oikeustieteeseen. Molemmat valmistuivat, ja varatuomarin tutkinnot suorittanut Heikki teki pitkän uran pankinjohtajana.
Siv puolestaan oli alkanut jo opiskeluaikana odottaa Eeroa, ja lapsiperheen arki voitti urahaaveet. Kotiäitiys ja puolipäivätyö kirjastonhoitajana olivat tärkeitä myös silloin, kun Eerolla puhkesi diabetes 7-vuotiaana.
”Se vaati pojan jatkuvaa seuraamista, koska siihen aikaan välineistö ei ollut yhtä kehittynyttä kuin nyt”, Siv muistelee.
Pariskunta ehti mökkeillä ja matkustella
Ruuhka- ja uravuodet olivat kiireisiä, mutta kun Heikki jäi eläkkeelle 1990-luvun alussa, elämä tasaantui. Siv ja Heikki saivat neljä lastenlasta, ja nyt heillä on myös yksi lapsenlapsenlapsi.
Yhteistä aikaa riitti mökkeilylle ja Sivin suurelle intohimolle, matkustelulle. Yhdessä he kolusivat Etelä- ja Pohjois-Amerikan, Kiinan ja monet Aasian maat.
”Heikki ei ollut niin innostunut reissaamaan kuin minä, mutta lähti aina mukaani. Matkustaminen on ollut minusta elämässä kaikkein antoisinta”, Siv sanoo.
Heikin Alzheimer-diagnoosin jälkeen matkustelu loppui. Sivillä on valtavasti yhteisiä muistoja, mutta Heikiltä ne alkavat hiipua.
”Minusta se on ihan luonnollista, kun toinen ei ole terve. Meidän suhteemme on muuten niin normaali kuin tässä tilanteessa vain voi olla. Ei sinun tarvitse muistaa kaikkea, koska olet sairas”, Siv sanoo ja tarttuu Heikin käteen.
”Tärkeintä on se, että olemme molemmat olemassa”, hän jatkaa.
”Yhdessä”, Heikki lisää.
Muistisairaus tuo murheita
Eeron mukaan hänen vanhempiensa luonteet ovat aivan erilaisia. Taatto on vakaa ja harkitseva, Muori taas on varustettu slaavilaisella temperamentilla. Hän kiehahtaa nopeasti, mutta myös lauhtuu pian.
”Tuossa on paljon perää”, Heikki virnistää ja vilkaisee vaimoaan.
Kyllä Alzheimer kummasti hajottaa ihmistä.
Heikki
Vaikka huumori on arjessa vahvasti läsnä, muistisairaus aiheuttaa perheessä myös murhetta.
”On surullista, kun joutuu katsomaan toisen epätietoisuutta. Sitä, ettei hän tiedä, missä on ja mitä seuraavaksi tapahtuu”, Siv sanoo.
Mitä mieltä Heikki itse on sairastamastaan Alzheimerin taudista?
”Kyllä se kummasti hajottaa ihmistä”, Heikki sanoo.
Pitkän liiton salaisuus on avoimuus
Se helpottaa, että asian kanssa ei tarvitse olla yksin. Mutta mikä on Heikin ja Sivin pitkän liiton salaisuus?
”No niin Heikki, nyt kerrot”, Siv veistelee.
Molempia naurattaa.
”Avoin yhteydenpito. Turvallinen suhde”, Heikki sanoo.
Siv vakavoituu ja nyökkäilee miehensä vierellä.
”Sitoutuminen jo alun alkaen yhteiseen liittoon. Se koskee myös tätä vaihetta, jota nyt elämme.”
Paljonko maksaa?
- Vuorokauden täysihoito Seniorihotelli Ainolassa maksaa 230 euroa. Se sisältää jatkuvan ympärivuorokautisen hoivan, sairaanhoidon ja ateriat.
- Osa-aikaisen hoivan kaksi ensimmäistä tuntia maksaa 40 euroa ja lisätunnit 15 euroa/ tunti.
- Hoito on pääosin omakustanteista, mutta hotelli on hakeutumassa palvelusetelituottajaksi myös iäkkäiden lyhytaikaishoitoon.
Seniorihotelli Ainolan toimitusjohtaja Tuula Laulaja, 62:
Hengähdystaukoja omaishoitajille
”Minua oli pitkään vaivannut se, että omaishoitajat saavat viedä muistisairaita hoitoon intervallihoitojaksoille vain ennalta sovittuina ajankohtina ja sovituissa pätkissä. Miten kukaan voi tietää etukäteen, milloin voimat loppuvat tai sairaus yllättää? Entä jos omaishoitajan tekisi mieli lähteä teatteriin ja olla pois vain pari tuntia?
Heräsi ajatus hotellista eli paikasta, jonne muistisairaan tai vanhuksen voi tuoda vaikka samana päivänä.
Olin 15 vuotta aiemmin ostanut tontin Espoon Pohjois-Tapiolasta ja rakennuttanut siihen 30-paikkaisen yksityisen hoivakodin. Sen nimeksi tuli Villa Tapiola. Hoivakodin tontilla oli vielä rakennusoikeutta, joten ryhdyin toimeen.
12-paikkainen Seniorihotelli Ainola aloitti toimintansa viime syksynä. Ainola on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa yksityinen, lyhytaikaiseen hoitoon tarkoitettu, hotellimuotoinen hoivapaikka Suomessa. Tietääkseni vastaavia ei ole edes muualla Euroopassa.
Osa asiakkaista tulee kylpemään spa-osastolle, koska kotona se tai saunominen ei ole enää mahdollista. Jotkut ovat pidempiä pätkiä esimerkiksi puolison ulkomaanreissun ajan.
Tuntuu hyvältä, että pystymme tarjoamaan omaishoitajille hengähdystaukoja. Paras palaute tulee suoraan asiakkailta eli muistisairailta, jotka lähtiessään sanovat: tulen tänne uudelleen.”
Juttu on julkaistu Kotiliedessä 4/2020.
