Tarinat Tilaajille

”No jos tästä joku iloa ja lohtua itselleen saisi”, sanoo lehmätilallinen Matti, jonka laulu ei jätä ketään kylmäksi

Maanviljelijä Matti Hämäläinen harjoittelee laulamista navetassa ja traktorin kopissa. Leppävirran mies haaveilee, että pääsisi vielä esiintymään yhteen Suomen komeimmista tiloista.

Yleisö liikehtii levottomasti. Varsinkaan nuoriso ei ymmärrä, mikä tässä oikein maksaa. Miksi ovi ei avaudu, vaikka ruoho on vihreämpää seinän toisella puolella. Miksi isäntä vain nojaa talikkoonsa ja katsoo haaveellisesti kaukaisuuteen, missä lehmäotus näkee vain navetan suljetun oven? Mutta isäntä ei tunnu välittävän, oikaisee vain selkänsä ja avaa suunsa.

Sieltä alkaa purkautua ilmoille kirkasta ja kuulasta ääntä. Kuin hunajalla valeltu teräs se kohoaa ylös kurkihirteen, kietoo katon syleilyynsä ja lähtee laskeutumaan kohti lat­tiaa vihreää seinää hyväillen. Ja pyyhkäisee matkalla ihmiskuulijoiden silmäkulmaan kosteaa nestettä. ”Niiiiiin minä neitonen sinulle laulan kuin omalle kullalleni….”

Matti Hämäläisen, 56, lehmät ovat kuulleet hänen koskettavaa tenoriaan lukemattomat kerrat. Juuri nyt niillä ei ole musiikki mielessä. Naapureiden, kyläläisten ja seura­kuntalaisten onneksi Matti laulaa myös ihmisille. Tästä syystä Leppävirran kunta palkitsi hänet kesäkuussa taiteen ja kulttuurin eteen tehdystä työstä.

Matin silmissä viipyilevä eteerinen katse ei tänään johdu laulamisen hurmoksesta. Matti on maanviljelijä, joka ei ole nukkunut kunnolla kahteen yöhön. Myrsky katkaisi hänen Leppävirran Kotalahdessa sijaitsevalta lypsytilaltaan sähköt pari päivää sitten, ja siitä seurasi tietysti ­yhtä ja toista harmia.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.