Tarinat Tilaajille

Päivi ja Raimo menettivät kaksi lastaan auto-onnettomuuksissa – isossa perheessä elämän on silti jatkuttava

Kuortanelaiset Päivi ja Raimo Peltokangas ovat menettäneet seitsemästä lapsesta kaksi. Suru ei hallitse enää jokaista hetkeä, mutta muistuttaa yllättäen.

Kuudesluokkalainen Sanna polki pyörällään lumisohjoista tietä kouluun, kun onnettomuus tapahtui. Hän ei ilmeisesti huomannut takaa tulevaa koulutaksia, vaan kääntyi polkupyörällään jyrkästi sen eteen. Taksi ei ehtinyt jarruttaa.

Sannan kolme sisarusta istuivat taksissa ja näkivät onnettomuuden aitiopaikalta.

Perheen ainoa kännykkä oli tuolloin poikkeuksellisesti vuotta nuoremmalla Samulilla, joka soitti sillä äidilleen kotiin. Äiti Päivi Pelkokangas hyppäsi autoon ja kiirehti paikalle. Sitä ennen hän soitti tiedon myös perheen isälle.

Raimo toivoi ehtivänsä apuun ajoissa.

”Minulla oli hyvät luulot itsestäni, olinhan saanut armeijassa ensiapukoulutuksen.”

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.