Tarinat Tilaajille

Samuel ja sisko Emma erosivat Jehovan todistajista: ”Olenko koko elämäni ajan uskonut johonkin satuun?”

Emma ja Samuel Hughes menettivät paljon jättäessään jehovat. Samuel vaimon, työn ja ystävät, Emma yhteyden kehitysvammaiseen siskoonsa. Silti päätös lähteä oli oikea.

Se voi tapahtua nyt. Tai nyt. Ehkä huomenna, ehkä ensi viikolla. Kukaan ei tiedä milloin, mutta pian, ihan koska tahansa. Ja kun Harmageddon alkaa, Jehova lähettää maan päälle valtavia tulipalloja ja raekuuroja, jotka tuhoavat viholliset eli kaikki muut paitsi maailman noin kahdeksan miljoonaa Jehovan todistajaa. Kaupungit sortuvat kuin dominopalikat, ja syntisten tuskanhuudot täyttävät maan.

”Sellaiseen uskoon meidät kasvatettiin. Niin kauan kuin muistan, olen pelännyt että Jumala tuomitsee minut Harmageddonissa kadotukseen”, Samuel Hughes, 30, kertoo.

On kulunut viitisen kuukautta siitä, kun Samuel erosi Jehovan todistajista. Hänen sisarensa Emma Hughes, 29, kuuluu yhä virallisesti jehoviin, mutta on tehnyt uskoon pesäeroa jo yli 15 vuotta. Hiipunut pois, kuten jehovissa sanotaan.

Emman olemus on rento, mutta Samuelin jännitys näkyy koko kropassa. Silmiä peittävät tummat aurinkolasit, leukaperät ovat kireät ja kädet pysyvät puuskassa rinnan päällä.

On vaikea tottua siihen, ettei eikä kukaan ole määrittelemässä, mitä saa tehdä ja mitä ei.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.