Tarinat Tilaajille

Sirkka vaelsi Lapin erämailla yksin jo 1970-luvulla – kuka oli mystinen Itäkairan prinsessa?

Itä-Lapin erämaasta tuli sairaanhoitaja Sirkka Ikosen sielunmaisema jo 1960-luvulla. Siellä hän vaelsi kaikki lomansa 40 vuoden ajan. Miten nuori tyttö selviää yksin erämaassa, ihmettelivät miehet törmätessään Sirkkaan.

Sirkka Ikosen, 81, kirjahyllyssä Kiimingissä on pitkä rivi A4-koon sinikantisia vihkoja ja yhteen niitattuja paperinippuja. Sivut ovat täynnä päiväkirjamerkintöjä yli neljänkymmenen vuoden vaellusretkiltä. Itäkairassa eli nykyisessä Urho Kekkosen kansallispuistossa kirjoitetut 98 vihkoa ovat aikajärjestyksessä.

”Olisi yksi elämäntyö kirjoittaa kaikki tekstit puhtaaksi”, Sirkka sanoo.

Kun Sirkka oli vielä työssä, hän vietti kaikki lomansa vaeltaen. Retket ajoittuivat alku- ja loppukesään, pahimman sääskiajan ulkopuolelle ja ne kestivät kaksi tai joskus kolme viikkoa. Jäätyään eläkkeelle Sirkka vaelsi talvellakin.

Retket suuntautuivat lähes aina Itäkairaan eli nykyiseen Urho Kekkosen kansallispuistoon. Se on Sirkan rakas erämaa, josta hänen itselleen antama kutsumanimikin kumpuaa: Itäkairan prinsessa.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.