Tarinat Tilaajille

Suurin osa suomalaisesta lampaanvillasta päätyy jätteeksi vaikka se on parhaimmillaan yhtä hyvää kuin merino – Miksi ihmeessä?

Valtaosa kotimaisesta villasta päätyy tuhottavaksi. Lammastilalliset Sanni ja Aki Kaitamäki toimivat toisin. He ovat luoneet tilansa ympärille toimivan villaketjun, josta koko Suomi voisi ottaa oppia.

Siinä ei kauan turpa tuhise, kun yksi suomenlammas keritään Kaitamäen tilalla Pohjanmaan Sarvijoella. Homma etenee näin:

Tilanhoitaja Mikael ”Mökö” Ahonen ottaa karsinasta yhden lampaan kerrallaan odottamaan vuoroaan. Tilan emäntä Sanni Kaitamäki, 34, katsoo lampaan korvamerkin, joka kertoo muun muassa eläimen iän, ja kirjaa sen papereihinsa. Sen jälkeen Mökö luovuttaa eli tarjoilee lampaan keritsijä Maksym ”Max” Oreshkoville, joka pyöräyttää sen syliinsä peffalleen ja alkaa keritä nopein mutta rauhallisin vedoin.

Ensin lattialle putoaa vatsapuolen huonompilaatuinen villa, jonka lammastilan työntekijä, artesaani-agrologi Kati Ulukavak huiskauttaa nopeasti harjallaan sivummalle. Loput, hyvälaatuiset villat hän kantaa kerinnän loputtua sivupöydälle, puhdistaa roskista ja vanuttuneista kohdista ja lajittelee värin ja laadun mukaan säkkeihin jatkojalostusta varten.

Max ohjailee lampaan asentoa kallistamalla sen päätä kevyesti. Vanhat, kerintään tottuneet lampaat ottavat touhun zeniläisen rauhallisesti, mutta ensikertalaisia pitää välillä rauhoitella.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.