Tarinat Tilaajille

Tämä rakkaus kesti peräti 41 vuotta – keuhkosairas Timo toivoi, että Heikki löytäisi hänen jälkeensä jonkun mukavan

Kun taidetta opiskellut maalaispoika Heikki Kukkonen tapasi kuvaamataidon opettajan Timo Tulosen, hän tiesi paikkansa maailmassa löytyneen. Pitkä liitto päättyi Timon kuolemaan, ja Heikki jätti jäähyväiset rakkaalleen 8. elokuuta, kaksi kuukautta jutun julkaisun jälkeen.

Sinä iltana kaikki loksahti paikoilleen. Jotenkin Heikki Kukkonen vain tiesi, että hänen paikkansa maailmassa oli löytynyt.

Oli Timon päivä 9. toukokuuta vuonna 1980. Helsingin Kuvataideakatemiassa kolmatta vuotta opiskellut 25-vuotias Heikki oli lähtenyt ystäviensä mukaan nimipäiväjuhliin hänelle ennestään tuntemattoman Timo Tulosen kotiin.

Kun muut alkoivat rattoisan illan jälkeen tehdä lähtöä, Heikki ei liikahtanutkaan tuoliltaan.

”Sanoin, että minä jään tänne”, nyt 66-vuotias Heikki muistelee kuin vieläkin tapahtunutta hämmästellen.

Valoa ja taidetta tulvivan olohuoneen toisessa nojatuolissa istuu hymyillen hänen elämänkumppaninsa Timo, 81.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.