Tarinat Tilaajille

Vuosi omassa kodissa: kolmekymppiset Timo ja Annika tietävät nyt, mitä taloa rakentaessa kannattaa ottaa huomioon 

Timo ja Annika asuivat Tampereella vuokrakaksiossa ja haaveilivat talon rakentamisesta. Haaveesta tuli totta vuosi sitten. Nyt pari kertoo, miten budjetti piti ja mitä kaikkea kokemus opetti.

Musta, 113 neliön omakotitalo valmistui vesilahtelaiselle pellolle syksyllä 2020. Timo Haapaniemi ja Annika Saha ovat asuneet talossaan nyt runsaan vuoden, joten heillä on selkeä käsitys siitä, mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon, kun rakennuttaa talon, johon tekee sisätyöt itse.

”Innostuimme sen verran, että olemme suunnittelemassa jo seuraavaa. Tarkoitus olisi laittaa tämä talo ensi vuonna myyntiin”, Annika paljastaa.

Kotiliesi kertoi Timon ja Annikan kotihaaveista vuosi sitten, kun kaikki alkoi olla valmista ensimmäisessä omassa kodissa.

Pariskunta oli halunnut taloonsa avokeittiön, kaksi vessaa, iso terassin ja ylimääräisiä makuuhuoneita, koska talon todennäköisin ostaja olisi lapsiperhe, joka sellaisia tarvitsee.

Tampereella 60 neliön vuokrakaksiossa asunut pari oli laatinut itselleen 250 000 euron budjetin ja aikoi pitää siitä kynsin hampain kiinni.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.