Kulttuuri Tilaajille

Raija Orasen jatkokertomus: Metsästäjän sydän, osa 4/5

Raija Orasen jatkokertomuksen neljännessä osassa kamariherra Hjalmar Linderin työläiset alkavat ajaa oikeuksiaan yhä kiivaammin. Sisällissodan jälkeen Hjalmar järkyttyy valkoisten terroriteoista, ja yläluokka puolestaan pöyristyy Hjalmarin mielipiteistä.

Yhden miljoonan arvoinen mies, siis putipuhtaaksi ryöstetty. Kun kesä kypsyi, vararikkoon pakotetun Hjalmar Linderin sisuksissa pääsi valloilleen peto, joka ei moista aikoisi hyväksyä. Yhdyspankki ei ollut enää maan ainoa rahalaitos, nyt oli myös Kansallispankki ja myös Privatbanken. Kun Hjalmar neuvotteli niiden kanssa, alkoivat soida aivan erilaiset kellot kuin Yhdyspankin saleissa.

Neuvottelujen jälkeen Hjalmar astui Yhdyspankin pääkonttorissa Ramsayn huoneeseen ja ilmoitti, että tässä on nyt se yhtiö joka oli pakko perustaa, ja se yhtiö pitää tässä ja nyt ja heti ylimääräisen yhtiökokouksen.

”Edustettuna on neljää vailla tuhat osaketta ja kokous on laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Jos joku muuta väittää, nostakoon kanteen oikeudessa. Suu kiinni!”

Hjalmar pyyhkäisi kesähelteen hiet otsaltaan, kulautti kitaansa lasillisen vettä ja jatkoi kokousta:

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.