Sekaisin pöntöistä! Kaarina, 63, on maalannut söpöjä elämiä ja satuhahmoja jo satoihin linnunpönttöihin

Järvenpääläisen Kaarina Toivasen maalaamat linnunpöntöt herättävät ihastusta somessa ja pihapuissa eri puolilla Suomea. Pöntöt nikkaroi aviomies-Martti.

Teksti Päivi Huotari

Kuvat Kaarina Toivanen, Pentti Rissanen

Mitäköhän tuttu pihalintu, vaikkapa talitintti ajattelee uniikista linnunpöntöstä, jota koristaa punainen kettu? Sitä emme tiedä, mutta pihapiirin asukkaista ainakin ihmisiä taidepönttö ilahduttaa.

Kaarina Toivanen, 63, on kuvittaja ja graafinen suunnittelija. Lisäksi hän alkaa olla tunnettu myös linnunpönttötaiteilijana – niin moni on ihastellut hänen maalaamiaan taidepönttöjä Facebookissa. Jotkut saattavat tunnistaa hänen tyylinsä myös postikorteista tai postimerkeistä.

Toivasten pihapiirissä Järvenpäässä linnunpönttöjä on vain neljä. Mutta onneksi Kaarina harrastaa valokuvausta ja on kuvannut lähes jokaisen sadoista pöntöistä. Parhaimmat niistä hän on koonnut nettiin kuvagalleriaksi.

Vasemmassa pöntössä oksalla istuu punarinta, oikealla kaksi kuusitiaista.
Vasemmassa pöntössä oksalla istuu punarinta, oikealla kaksi kuusitiaista.

10.05.2022

X