Sisustus Tilaajille

Unikko, Kivet, Kaksoset – Maija Isolan klassikkokuosit kiinnostavat myös vintagena

Marimekon rakastetuimmista klassikkokuoseista suuri osa on tekstiilisuunnittelija Maija Isolan käsialaa. Työssään hän vaati luomisen vapautta ja vastasi siihen yhä uusilla menestystuotteilla.

Unikko olisi varmasti useimpien valinta, jos kysyttäisiin tunnetuinta Maija Isolan kangasta. Ensimmäisen kulta-aikansa se eli heti suunnittelunsa jälkeen 1960-luvun puolivälistä 1970-luvulle, toinen on meneillään nyt. Vahva, persoonallinen kuosi on taipunut moneen käyttöön, ja kestänyt värien ja kokojen muuntelun.

Seuraavaksi tunnetuin Isolan kangas voisi jo saada useita ääniä. Tuotanto on niin monipuolinen, että jollekin tyypillistä Isolaa ovat luontoaiheet, toiselle itämaisvaikutteiset ornamentit ja kolmannelle suuret, pop-taidetta muistuttavat kuviot.

Maija Isola oli omaperäinen taiteilija, jolle kankaiden suunnittelu oli työn näkyvämpi osa. Lisäksi hän oli taidemaalari. Molemmat alueet ruokkivat toisiaan, ideat siirtyivät ja muuntuivat.

”Taideteollisuus vaatii vapaan taiteen rinnalleen ollakseen elävää”, Isola määritteli.

Unikko oli 1964 jotakin uutta: räväkkä, ­pelkistetty kukka, josta puuttui ­kukkakuoseihin yhdistetty romanttisuus ja perinteisyys.
Unikko oli 1964 jotakin uutta: räväkkä, ­pelkistetty kukka, josta puuttui ­kukkakuoseihin yhdistetty romanttisuus ja perinteisyys.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.