Sisustus Tilaajille

Jenny ja Jocke muuttivat 600-neliöisen koulun idearikkaaksi kodiksi – katso kuvat!

Jennyn ja Jocken kodissa eivät seinät kaadu päälle. Vanhan koulun kätköihin voi sisustaa vaikka oman huoneen jokaiselle harrastukselle.

”Satuimme kolme vuotta sitten ajamaan soratien varrella peltojen keskellä sijaitsevan entisen koulun ohi ja pysähdyimme, koska olin nähnyt paikan olevan myynnissä. Rakastuimme heti taloon ja tonttiin. Kaksi viikkoa näytöstä olimme jo talon omistajia.

Kunta oli peruskorjannut rakennuksen 1990-luvulla, joten tarvetta suurille muutoksille ei ollut. Lähinnä olemme ottaneet esille alkuperäisiä pintoja ja maalanneet seiniä mieleisiksi. Vanhoja puulattioita kaivettiin tasoitteiden, lastulevyjen ja muovimattojen alta, mikä oli raskas urakka. Yhdessä huoneessa uusittiin alapohja ja eristeet kokonaan, koska ne olivat huonossa kunnossa. Ikkunoita ja osa julkisivua maalattiin.

Aluksi talon koko hiukan mietitytti, mutta nopeasti paikka alkoi kuitenkin tuntua kodilta eikä koululta. Suurin osa päivittäisistä toiminnoistamme on yläkerrassa, jossa on talon keittiö sekä makuuhuoneet. Alakerrassa taas on sali, jossa esimerkiksi istutaan vieraiden kanssa, sekä minulla ja miehelläni on kummallakin omat huoneet harrastuksiamme varten. Jocke tekee musiikkia, minä joogaan.

Jennyllä ja ­Jockella on samanlainen maku, joten sisustuspäätökset tehdään yhdessä. ­Pieni Leia osallistuu ­vanhempien projekteihin touhuamalla mukana työkalujen ja ruuvien kanssa.
Jennyllä ja ­Jockella on samanlainen maku, joten sisustuspäätökset tehdään yhdessä. ­Pieni Leia osallistuu ­vanhempien projekteihin touhuamalla mukana työkalujen ja ruuvien kanssa.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.