”Komian tähären!” sanoo Heikki, joka kunnosti 27 metriä pitkää sukutaloa 25 vuotta

Heikki Häkkinen opetteli pohjalaistalon korjaamisen kantapään kautta ja opaskirjoja lukemalla. Hän sai työstä tunnustukseksi rakennusperintöpalkinnon.

Teksti Anssi Orrenmaa

Kuvat Hanne Manelius

Valtavalla pohjalaistalolla on mittaa 27 metriä. Yhdellä sivulla on kymmenen ikkunaa. Kuistin päällä lukee: Abel Maja nro 1.

Abel Maja oli talon rakentaja, isoisäni isä”, kertoo Heikki Häkkinen, joka syntyi tasan sata vuotta Abelin jälkeen, joulukuussa 1943. Heikki syntyi Abelin tekemässä talossa, samassa kamarissa kuin äitinsä.

Nimi Maja tuli keskiajalta periytyvästä kestikievarista, josta tila lohkottiin. Tuohon aikaan sukunimi annettiin tilan mukaan.

28.03.2021

X