Sisustus Tilaajille

Maiju ja Riku remontoivat ensimmäisen oman talonsa: ”Tämä tupa oli meille tarkoitettu”

Maijun ja Rikun punainen tupa metsän reunassa on sisustettu tunnelmallisesti eri aikakausia sekoitellen. Sisustusvastaava Maiju on ottanut tyylissä huomioon myös talon tarpeet.

Maiju ja Riku Rantanen asuivat ennen oman torpan löytämistä kymmenen vuotta vuokralla omakotitalossa, joka oli hyvin samanlainen punainen tupa kuin missä he nyt asuvat.

Vuokranantaja ei kuitenkaan halunnut myydä, joten kun Maiju ja Riku päättivät ostaa oman kodin, he alkoivat etsiä toista heille sopivaa taloa. Myös uuden rakentamista harkittiin, mutta ideasta luovuttiin, kun Maiju ja Riku tajusivat, miten iso projekti se olisi.

”Ensimmäisellä näytöllä tiesimme, että tämä paikka oli meille tarkoitettu. Hieman syrjäisen talon tunnelma ja iso piha tekivät vaikutuksen. Muutimme syksyllä 2018”, Maiju kertoo.

”Meillä on kaksi sileä­karvaista collieta ja kaksi border­collieta. Vaikka tonttia on useampi hehtaari, on ihanaa, että kotiovelta pääsee suoraan metsään. Asuimme aiemmin omakoti­talossa, jonka ympärillä ei ollut kuin teitä ja peltoa. Syrjäisempi sijainti oli yksi syy, miksi valitsimme juuri tämän talon”, Maiju Rantanen kertoo.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.