Australia-haave hävisi Nurmijärvelle: Elli ja Ristomatti piirsivät itse modernin talon ja rakensivat sen 

Pariskunnalla ei ollut kokemusta talon rakentamisesta, mutta kaikesta selvittiin. Kodin sydän on iso oleskelutila latomaisen viistoine kattoineen.

Teksti Riikka Siusluoto

Kuvat Vanessa Forstén

Sairaanhoitajana ja farmaseuttina työskentelevät Ristomatti ja Elli haaveilivat pitkään elämästä Australiassa. Pariskunnalla oli kokemusta Gold Coastilla työskentelystä opiskeluajoilta, mutta pidempiaikainen Australiassa työskentely olisi vaatinut lisäopiskelua ja paperisotaa. Niinpä pikkuhiljaa unelma asumisesta muuttui.

Elli ja Ristomatti alkoivat etsiä uutta kotia nelihenkiseksi kasvaneelle perheelleen. Kun unelmakotia ei löytynyt valmiina, se piti tietysti rakentaa itse. Nurmijärveltä löytyi lopulta tontti, joka vastasi sijainniltaan, budjetiltaan ja kooltaan sitä, mitä he olivat hakeneet.

”Halusimme rakentaa modernin, latomaisen kodin sopivan ajomatkan päästä Helsingistä. Emme halunneet taloon turhia käytäviä, vaan ison yhteisen tilan keskelle, josta olisi kulku makuuhuoneisiin.”

20.09.2020

X