Sisustus Tilaajille

Pia muokkasi lapsuuden lautamökistä raikkaan beach housen

Pia muokkasi lapsuutensa kesäpaikasta valoisan piilopirtin Porvoon saaristoon. Mökillä viihdytään myöhään syksyyn, ja myrskyävä meri tuo kesäkotiin oman tunnelmansa.

Kun jäät keväällä lähtevät, kaipuu mökille alkaa nousta sietämättömäksi. Pia Bjurströmin kesä­paratiisi Porvoon saaristossa on täydellinen piilopirtti, jossa arki unohtuu. Mökillä eletään rennosti ilman aikatauluja ja ihmetellään luonnon kauneutta. Samassa saaressa Pia on viettänyt koko lapsuutensa, ­joten jokainen kallionkolo ja neulasten peittämä polku tuo mieleen rakkaita muistoja.

”Isovanhempani ostivat Porvoon saaristosta aikoinaan saaren, johon he rakensivat oman kesämökin. Myöhemmin saaresta on lohkottu tontteja heidän lapsilleen ja lapsenlapsilleen. Nykyään mökkejä on saaressa kymmenen, kaikki edelleen sukulaisteni hallinnassa.

Tämän mökin isäni rakensi vuonna 1973, ja olen siitä lähtien viettänyt lapsuuteni kesät täällä. Kun olin pieni, meitä oli saaressa oikea sukuklaani ja me lapset kiersimme päivisin mökiltä toiselle leikkimässä ja syömässä. Isovanhempieni pihassa on upea luonnonhiekkaranta, jossa viihdyimme usein.

Muistan, kuinka neuvolantädit kauhistelivat aikomustani viedä vastasyntynyt saareen, jossa ei ollut edes juoksevaa vettä.

Isäni rakensi saareen toisen mökin itselleen vuonna 1997, ja tämä mökki jäi minulle. Samana vuonna syntyi tyttäreni Ronja, joka matkusti veneen pohjalla saareen ensimmäisen kerran vain kolmeviikkoisena. Muistan, kuinka neuvolantädit kauhistelivat aikomustani viedä vastasyntynyt saareen, jossa ei ollut edes juoksevaa vettä. Minua nauratti, sillä olin jo myöhässä. Serkkuni olivat syöksyneet mökeilleen lähes suoraan synnäriltä.”

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.