Sisustus Tilaajille

Synttärilahjaksi täysperävaunu! Katso videolta, kuinka upean työtilan Dekon sisustustoimittajan mies peräkärrystä rakensi

Mies osti perävaunun ja parkkeerasi sen kotipihaan. Möhkäle kiukutti Seija Killströmiä, koska sille ei tehty mitään. Mutta vuosi sitten alkoi tapahtua, ja mies remontoi ruman kärryn tyylikkääksi monitoimitilaksi.

”NELJÄ VUOTTA SITTEN sain mieheltäni Pasilta syntymäpäivälahjan, jota en todellakaan ollut toivonut. Hän oli hankkinut nettihuutokaupasta minulle 40-vuotislahjaksi rekan täysperävaunun. Hän rakentaisi peräkärrystä minulle oman, liikuteltavan tilan. Tilan, joka mahdollistaa kaiken mitä tarvitsen.

Olen sisustustoimittajan työn lisäksi toiminut jo 20 vuotta sisustussuunnittelijana omassa yrityksessäni. Pääasiassa olen työskennellyt kotona jossakin työnurkkauksessa. Joskus minulla oli vuokrattuna toimistotila, ja hetken suunnittelin myös piharakennuksemme takkatilassa. Olen myös pitänyt pop up -joulupuotia Vihdin keskustassa. 

Innostuin peräkärrystä niin, että hankin siihen heti ikkunat ja ovet.  

Täysperävaunua säilytettiin vuosi eräällä bussivarikolla. Mutta koska sitä töhrittiin siellä, kärry siirrettiin turvaan kotipihallemme Vihtiin kesällä 2017. Perheeseemme syntyi silloin kolmas tytär, eikä korjaustöille ollut aikaa lapsiperheessä. 

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.