Sisustus Tilaajille

Vanha kansakoulu sai heti aikaa vau-tunteen: ”Sata litraa takaa, että emme tule ikinä unohtamaan maalisävyä G309”

Kun Anja ja Jarmo ­muuttivat maalle vanhaan kansakouluun, he puhkuivat tarmoa ja intoa. Ja olivat hieman suuruudenhullujakin.

Nikinojan vanha maalaiskansakoulu Mäntsälässä on saanut arvoisensa sisustuksen Anja Saarimaan ja Jarmo Sarjasen taitavissa käsissä. Kymmenen vuoden aikana aikana talo on saanut metritolkulla uusia, kartanomaisia elementtejä. Taidokkaat puupaneloinnit ja mittojen mukaan toteutetut ovet ovat pariskunnan yhteistyön hedelmiä.

Pariskunta etsi pitkään sopivaa kotia ympäri Etelä-Suomea. He halusivat suuren talon, johon mahtuisi työtilat Anjan tekstiili- ja verhoomoverstaalle. Jarmo ajaa taksia Helsingissä, joten Mäntsälään työmatkat eivät venyneet liian pitkiksi.

”Kun saavuimme tämän talon pihaan, meille tuli ensimmäistä kertaa vau-tunne. Kartanomaisessa talossa oli kauniita yksityiskohtia. Suurissa saleissa oli juuri sopivasti tilaa”, Anja kertoo.

Anja ja Jarmo eivät ole uskollisia millekään tyylisuunnalle, vaan he yhdistelevät huoletta. Pariskunnan harmiksi talon vanhat takat oli aikoinaan purettu. Olohuoneen vihreä uuni suunniteltiin mahdollisimman korkeaksi.
Anja ja Jarmo eivät ole uskollisia millekään tyylisuunnalle, vaan he yhdistelevät huoletta. Pariskunnan harmiksi talon vanhat takat oli aikoinaan purettu. Olohuoneen vihreä uuni suunniteltiin mahdollisimman korkeaksi.

Kokeilemalla taitavaksi

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.