Sisustus Tilaajille

Matalalla kynnyksellä maalle asumaan – Susanna osti vanhan työläisten asuintalon Raaseporista ja remppaa siihen neljä vuokra-asuntoa

Susanne Kankare haluaa, että kaupunkilaiset voisivat helpolla tavalla kokeilla maaseutuasumista. Siksi hän remontoi vuokrahuoneistoja entiseen työläisten asuintaloon Raaseporissa. Lue myös rahanarvoiset vinkit vanhan talon kunnostamiseen. 

Punainen hirsitalo näyttää siltä kuin se olisi saanut paikan kylkeensä. Seinistä poistetut lahot hirret lojuvat nurmikolla, ja tätä päätä pihaa hallitsee kierrätyslankkujen kokoelma. Pressutallin hämäryydessä nököttää letkoja muoviin käärittyjä tiilipaketteja.  

”Rakastuin tähän paikkaan heti. Meri on vain 80 metrin päässä, vieressä on metsää, eikä ihmisiä ole liikaa”, kertoo Susanna Kankare.

Susanna on kolmannen polven yrittäjä, tapahtumatuottaja, yrityskoordinaattori ja verkosto-osaaja. Hän on järjestämässä Home & Found -kierrätysasuntofestivaalin oheistapahtumia Raaseporissa 10.–12 kesäkuuta. Festarin avulla halutaan houkutella ihmisiä muuttaman maalle.

Korona-aikaan yksi jos toinenkin on haaveillut maallemuutosta. Vikkelimmät ovat pistäneet töpinäksi ja asuvat osan ajasta maalla. Sitä kutsutaan monipaikkaisuudeksi. Mutta vielä on niitäkin kaupunkilaisia, jotka eivät ole vielä päässeet toteuttamaan unelmaansa.

Susanna on asunut maalla koko ikänsä ja jo 16 vuotta Fiskarsissa, Billnäsissä ja Bollstadissa eli entisten Karjaan ja Pohjan kuntien alueella läntisellä Uudellamaalla. Siksi hän on oikea henkilö kertomaan maalla asumisesta ja antamaan vinkkejä vanhan talon remontointiin.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.