Parketin alta löytyi remontissa vanha muovimatto. Sen päälle pariskunta levitti hartsipinnoitteen. Vaneriovet johtavat makuuhuoneeseen. Sohva on Ikeasta, messinkinen pöytä ja samettituolit tilattiin Jotexilta.

Pommikuntoinen asunto Tuomiokirkon kainalossa sai ihan uuden elämän – turkulaisparin koti on silkkaa värien ilotulitusta, eikä jääkaappikaan sijaitse keittiössä

Maria ja Ari asuvat Turussa kodissa, jossa on todella persoonallinen sisustus. ”Emme halunneet tehdä remonttia miettien samalla asunnon myymistä. Teimme kotia itsellemme”, Maria kertoo.

Teksti Vivi Wihanto

Kuvat Mari Lehto

Turkulaiset Maria ja Ari etsivät itselleen uutta isompaa kotia, jonka tärkeimpinä kriteereinä olivat sijainti ydinkeskustassa ja tarpeeksi räjähtänyt kunto. Pariskunta halusi viedä värikkään ja persoonallisen sisustustyylinsä uudelle tasolle.

Kun he astuivat ensi kerran tähän Turun Tuomiokirkon kainalossa sijaitsevaan asuntoon, Maria ihastui sen isoihin ikkunoihin ja niistä pilkistäviin paljaisiin puihin. Elettiin talvea, mutta hän näki jo mielessään puissa vihreät lehdet ja upean maiseman kaupungin kattojen yli.

Koti

119 neliöinen kerrostaloasunto vuonna 1962 rakennetussa talossa Turun keskustassa. Kodissa on olohuone, kaksi makuuhuonetta, keittiö, ruokailutila, wc, kylpyhuone ja parveke.

Asukkaat

Hiusmuotoilija ja yrittäjä Maria Poullis, 28, ja it-alalla työskentelevä Ari Silen, 37.

16.07.2022

X