Kaikki on muotia – aikanaan

Palapeilejä, ufomaisia muovikalusteita, kaarimaisia oviaukkoja ja keltaista mäntyä. Kodeissa on nähty jos jonkinlaista sisustustyyliä viidenkymmenen viime vuoden aikana. Mutta lähes kaikki – jopa muodottomat jättiläissohvat – tulevat takaisin aikanaan.

Teksti Anni Reenpää

Kuvat Museovirasto, Finna

Sisustamisen historia ei Suomessa ulotu kovin pitkälle. Vuosisatojen ajan pohjolan ihmisillä oli jotain muuta mielen päällä kuin vaasirivien sommittelut.

Kun talous sotien jälkeen lähti nousuun ja Suomi kaupungistui, alkoi kodeista muodostua viihtymisen keitaita, joissa trendit tulivat ja menivät. Yhteiskunnallinen kehitys näytti tien rohkeampaan sisustukseen, jossa vaikutteita saatiin ulkomailta, kuten amerikkalaisista tv-sarjoista.

1950-luvun ryhdikkäät sohvat ja tiikkikalusteet saivat väistyä viimeistään 1970-luvulla televisiota ympäröivien pulleiden sohvaryhmien tieltä, ja 1980-luvulla palapeilit antoivat kyytiä ryijyille ja ristipistoille.

29.11.2020

X