Äidin kuolema korona-aikaan rikkoi siskosten välit – riitaa tuli hautajaisista ja koko elämästä
Kun äiti kuolee, aikuiset lapset käyvät toistensa kimppuun ja välit napsahtavat poikki. Tarina on valitettavan tavallinen. Psykologi neuvoo, miten tällaisen katastrofin voisi estää.
Nuorempi sisar kertoo: Äitini kuoli alkuvuodesta tiukimpien koronarajoitusten aikaan. Hautajaisia järjestäessäni jouduin arpomaan, ketkä sukulaisista mahtuisivat mukaan, koska kirkkoon sai tulla vain muutama. Sisareni asuu ulkomailla. Hänen kotimaassaan korona levisi tuolloin vauhdilla. Pyysin, että sisareni jäisi pois hautajaisista, koska maahan tuloakin oli rajoitettu Suomessa. Hän suostui.
Mietin muistotilaisuuden järjestämistä, mutta rohkeuteni petti. Päätin olla järjestämättä koko tilaisuuden, etten riskeeraisi sukulaisten terveyttä.
Sisareni närkästyi päätöksestäni. Hän syytti minua siitä, etten antanut hänen surra yhdessä sukulaisten kanssa. Hänen mielestään olin ylivarovainen koronan suhteen. Hän sanoi minulle puhelimessa, että tauti oli jo kohta voitettu rokotusten avulla. Väitin vastaan, koska omia ystäviäni ja läheisiäni sairastui tautiin.
Kannoin huonoa omaatuntoa ja koin oloni ristiriitaiseksi. Hyvästijättö äidille olisi ollut tärkeää, mutta mietin, millaista syyllisyyttä joutuisin kantamaan, jos joku altistuisi muistotilaisuudessa.
Psykologi, psykoterapeutti Suvi Laru, mitä tämä lähtökohta kertoo sisarten välisestä suhteesta?
”Koronapandemia on haastanut vuorovaikutussuhteita, parisuhteita, ystävyyssuhteita ja jopa sukulaisuussuhteita monella tapaa. Erityisesti näin on tapahtunut ihmisille, jotka asuvat eri maissa. Tämä on surullista ja raskasta, mutta monelle myös tuttua.
Kuolema ja menetys vievät ihmiset isojen kysymysten äärelle. Läheisen ihmisen hyvästely herättää erilaisia tunteita. Tilanne on altis ristiriidoille ja väärintulkinnoille. Jos näin käy, olisi hyvä pystyä keskustelemaan rauhassa, aidosti ja ajan kanssa, mistä on kyse ja millaisia tunteita tilanteeseen liittyy.
Omat verkostot ovat tärkeitä ristiriitojen eri osapuolille, jotta he voivat purkaa kokemuksiaan. Vierellä voi olla esimerkiksi puoliso tai ystävä tai ulkopuolinen asiantuntija, jonka kanssa surusta voi keskustella. Ulkomailla asuvalle suru voi tuntua erityisen raskaalta, jos ei pääse paikan päälle suremaan. Hän tuntee itsensä helposti ulkopuoliseksi, vaikka kukaan ei olisi halunnut syrjäyttää häntä.
Kun on kyseessä suru, pitäisi tuoda esille realiteetit. Ihmiset ovat joutuneet toimimaan pandemian ehdoilla ja noudattaman viranomaisten neuvoja. Kyse ei ole tarkoituksellisesta loukkauksesta eli tässä tapauksessa siitä, että Suomessa asuva sisar olisi tahallaan jättänyt kutsumatta ulkomailla asuvaa sisarta hautajaisiin.”
Sisareni ja minun välini viilenivät, eikä kumpikaan ottanut hetkeen aikaan yhteyttä toiseen. Äidin asunto piti kuitenkin tyhjentää. Siellä ei ollut mitään erityisen arvokasta. Halusin itselleni äidin solmiman ryijyn. Sisar kivahti, että äiti oli luvannut ryijyn hänelle. Hän vaati jotain kaunista muistoa äidistä. Tiuskaisin vastaan, että hänhän oli vuosien aikana vienyt Suomesta ties kuinka paljon suvun vanhoja esineitä kotitalostamme. Hän väitti, että äiti oli lahjoittanut hänelle isovanhempiemme vanhoja astioita, tauluja ja talonpoikaishuonekaluja.
Suutuin, koska en ollut koskaan kuullut, miksi suvun tavarat oli lahjoitettu hänelle. Itse en ollut tuonut kotiini Helsinkiin juuri mitään lapsuudenkodistani Keski-Suomesta. En antanut hänelle ryijyä.
Miten tilanteessa olisi voinut toimia niin, että molemmat olisivat tyytyväisiä, eikä tavaroista syntyisi riitaa?
”Menetys, hautausjärjestelyt ja tavaroiden jakaminen altistavat sukuja usein riidoille. Surussa ja ylipäätään kriiseissä on erilaisia vaiheita. Läheisen kuoleman jälkeiset järjestelyt saattavat tulla niin nopeasti, että mieli ei ehdi sopeutua menetykseen. Pintaan nousee pettymyksiä ja katkeruutta ylipäätään elämästä tai omista elämänkokemuksista. Ne saattavat kulminoitua tavaroihin, vaikka takana voivat olla suuremmat asiat, kuten onko ollut arvostettu, rakastettu ja hyväksytty omana itsenään suvussa ja vuorovaikutussuhteissa.
Jos on aikaa ennakoida menetyksiä, läheisten olisi tärkeä sopia asioista ja kirjoittaa ylös, mistä ja mitä sovitaan. Myös ulkopuolista apua voi käyttää. Hautaustestamentit ja asiakirjat kannattaa laatia ja keskustella siitä, kuinka asiat järjestetään läheisen kuoleman jälkeen. Tämä estäisi ristiriitojen syntymistä, mutta aina se ei ole mahdollista.
Menetys ja kuolema voivat tuntua pelottavilta asioilta, eikä niistä puhuminen ole helppoa. Pitäisi kuitenkin uskaltaa kohdata myös surullisia asioita, jotka kaikille tulevat joskus vastaan.”
Sisareni on minua vanhempi. Hän jäi hiljattain eläkkeelle. Minä olen vielä työelämässä. Äidin kuolema on nostanut minulla pintaan monenlaisia tunteita. Välirikko sisareeni tuntuu surullista, koska on vain harvoja ihmisiä, joiden kanssa voin muistella lapsuutta ja elettyä elämää. Välirikko on kuitenkin paljastanut, että sisaressani on paljon puolia, joita en tunne lainkaan. Menneisyydessämme on syntynyt haavoja, jotka nyt avautuvat.
Mietin sisaruussuhdettamme ihan lapsuuteen asti. Hän oli iso sisko, jonka sana painoi. Opin alistumaan hänen tahtoonsa, koska hän oli vihainen, jos pistin vastaan. Minusta kasvoi sovinnollinen ja mukautuva ihminen, mutta näin aikuisena mietin, osasinko ja osaanko edelleenkään pitää puoliani.
Kun lapseni olivat pieniä, sisar tapasi tulla Suomeen viettämään kesälomaa mökillemme. Hän piti itsestään selvänä, että kokkaan ruuat kaikille ja maksan mieheni kanssa ruokalaskut. Perheetön sisareni istui rantatuolissa ja luki kirjaa. Joskus harvoin hän suostui tiskaamaan. Kun hän oli huonolla tuulella, jouduin kestämään hänen kiukutteluaan. Jos itse suutuin hänelle, hän piti huolen siitä, että pääsi aina sanomaan viimeisen sanan.
Miten alakynteen jäänyt nuorempi sisar olisi voinut vahvistaa omaa tahtoaan ja kokea, että häntä kuullaan ja että hän osaa pitää puoliaan?
”Olisi tärkeä muistaa, että olemme arvokkaita ja mielipiteillämme on merkitystä. Tämä pitäisi uskaltaa tuoda esiin kaikissa ihmissuhteissa. Näin emme vain mukaudu toisten tahtoon ja ajatuksiin, vaan rohkenemme kertoa omat tarpeemme ja toiveemme. Se on usein vaikeaa. Alkuun voisi opetella tunnistamaan tarpeensa. Ne muuttuvat, koska ihmisetkin muuttuvat koko ajan. Omia tarpeita pitäisi voida tuoda esiin erilaisissa vuorovaikutustilanteissa kumppanin, sukulaisten, ystävien tai työtovereiden kanssa. Voi myös pohtia, mitä itse antaa ihmissuhteeseen ja mitä odottaa saavansa takaisin. Monet tarvitsevat ammattiapua kerätäkseen rohkeutta ja oppiakseen sanomaan sanoa ääneen oman kantansa.”
Nyt aikuisena olen ymmälläni siitä, pitäisikö näitä lapsuuden muistoja alkaa kaivella vai antaa menneiden olla. Sovinnollisena ihmisenä painan helposti ongelmat villaisella. Toisaalta jos joskus onnistun pitämään puoleni, olen ylpeä itsestäni. Tällä hetkellä välit sisareeni jatkuvat etäisinä. Kumpikaan ei tunnu haluavan ottaa yhteyttä toiseen.
Lue myös: Kateus voi tuhota ihmissuhteen – 2 syytä, miksi ikävä tunne piinaa erityisesti sisaruksia
Onko järkevää pitää etäisyyttä vai yrittää rakentaa sovintoa?
”Sukulaissuhteissa on hyvä miettiä kokonaisuutta, mitä ihminen on merkinnyt vuosien aikana, mikä hän on nyt ja millainen suhde on tulevaisuudessa. Yhteydenpidon välttelystä voi tulla isompi taakka kuin hakeutumisesta keskusteluun. Joskus ihmiset kuitenkin etenevät niin eri suuntiin, etteivät enää pysty lähestymään toisiaan. Tämä merkitsee isoa surua, jota joutuu työstämään pitkään. Voi miettiä myös tilannetta, jossa toinen kuolee. Vaivaako silloin huono omatunto siitä, ettei tehnyt mitään tulehtuneille väleille? Vaikeita asioita kannattaisi katsoa etäältä. Onko välirikolla merkitystä muille sukupolville, lapsille tai lapsenlapsille, jos yhteyttä ei löydy? Voi hengähtää hetken ja yrittää lähestyä myöhemmin.
Isossa ristiriitatilanteessa monet kokevat, että yhteys on helpompi luoda kirjoittamalla kuin puhumalla kasvotusten. Jonkun mielestä soitto puhelimella tai tekstiviestin lähettäminen toimii siltana yhteydelle. Kannattaa miettiä myös, millainen ihminen on vastaanottamassa yhteydenottoa. Joku kokee puhelimeen vastaamisena pelottavana. Toinen ajattelee, että puhelin on helpoin vaihtoehto. Ei siis kannata heti luovuttaa, jos ensimmäinen yhteydenotto ei onnistu. Loppupeleissä yhteys toiseen on melko helppo luoda, jos on itse valmis siihen.”
Lue myös: Onko sinulla isosiskoja? Kaikki tämä elämässäsi on siskojesi ansiota