Terveys Tilaajille

Päivi, 34, luuli solisluun kuoppaan ilmestynyttä pattia harmittomaksi – kävi ilmi, että se oli ensioire imukudossyövästä

Aluksi Päivi Hänninen, 34, ei osannut huolestua patista, joka ilmestyi hänen solisluunsa kuoppaan. Kun lääkäri soitti ja kertoi, että Päivillä on Hodgkinin tauti, mielen valtasi ensin helpotus ja sitten pelko. 

”Viisi vuotta sitten vein esikoiseni yksityiselle lastenlääkärille korvatulehduksen takia. Kun kerran olin lääkä­rillä, päätin samalla näyttää pattia, jonka olin löytänyt solisluuni kuopasta. Se oli peukalonpään kokoinen, ja ihmettelin, mistä se oli ilmestynyt.

Lastenlääkäri tarkasteli pattia vakavana ja sanoi, että minun oli syytä mennä näyttämään sitä heti päivystävälle lääkärille. Silloin lastenlääkärin äärimmäisen huolestunut suhtautuminen lähinnä huvitti minua.

Päivystävä lääkäri kävi imusolmukealueeni läpi mutta ei kommentoinut juuri mitään. Häneltä sain lähetteen jatkotutkimuksiin. Muutamaa päivää myöhemmin minulle tehtiin ultraäänitutkimus ja patista otettiin ohutneulanäyte.

Lääkäri oli taas vaitonainen ja totesi vain, että toivottavasti kyse ei ollut mistään vakavasta. Se ei kuulostanut ollenkaan vakuuttavalta. Sen jälkeen sain lähetteen yliopistosairaalaan. Kotona googlailin eri mahdollisuuksia ja aloin olla todella huolissani.

Yliopistosairaalassa patistani otettiin koepala. Juuri ennen toimenpidettä kirurgi tuli kysymään, että kai olin tietoinen, että aiemmissa tutkimuksissa oli löydetty viitteitä syövästä. Kukaan ei ollut sanonut sitä suoraan, mutta olin itse päätellyt niin.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.