Suhteet Tilaajille

Helin, 42, äiti kuoli, ja nyt isä intoilee uudesta parisuhteesta: ”Miten kerron, etten ole valmis kuulemaan hänen uudesta onnestaan?”

Leski-isän uusi parisuhde vaivaa aikuista tytärtä. Miten tytär voisi kertoa isälleen, että äidin kuolema on hänelle edelleen vaikea paikka?

”Äitini kuoli muutamia vuosia sitten. Nyt isä on rakastunut uuteen naiseen, eikä tunnu huumassaan tajuavan, että hänen hehkutuksensa satuttaa minua. Tuntuu kiusalliselta, kun hän kertoo välillä turhankin yksityiskohtaisesti, mitä kaikkea on uuden naisystävänsä kanssa puuhannut. Muutenkin vaikuttaa siltä, että hän on mennyt elämässään eteenpäin ja unohtanut äitini.

Kaipaan äitiäni edelleen kipeästi. Toisaalta olen onnellinen isäni puolesta ja helpottunut siitä, että hänellä on asiat hyvin. Minun ei tarvitse huolehtia hänestä, sillä hänellä on joku, joka pitää hänestä huolta arjessa. Isäni kuuluu siihen sukupolveen, joka ei ole tottunut hääräilemään keittiössä. Hän tarvitsee huolenpitäjän, joka laittaa hänelle ruoan pöytään.

Vaikka olen onnellinen isäni puolesta, minusta tuntuu samaan aikaan pahalta, että muiden, paitsi äitini, elämä jatkuu. Miten oppisin suhtautumaan isän uuteen onneen eri tavalla? Ja miten voisin viestittää isälleni, etten ole täysin valmis kuulemaan hänen uudesta onnestaan?” kysyy Heli, 42.

Lue myös: Surujen jakaminen tiivisti Eero Heinäluoman ja Ayla-vaimon suhdetta: ”Olen puhunut Sadusta alusta asti Aylalle”

Suruprosessit ovat erilaisia, muistuttaa psykologi

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.