Terveys Tilaajille

Lonkkien nivelrikko yllätti liikunnallisen Annen, 64: ”Molemmat lonkkani olivat niin sököt, että ne täytyi leikata välittömästi”

Anne Lyly, 64, ei tajunnut ennen ensimmäistä lonkan tekonivelleikkausta, miten valtavasta toimenpiteestä on kyse. Tilanne oli yllätys myös puolisolle, joka yritti hoputtaa Annea toipumaan. Puolison reaktio oli Annelle järkytys.

”Liikkuminen on minulle rakas elämäntapa. Olen harrastanut muun muassa laitesukellusta, lännenratsastusta, joogaa, juoksua ja hiihtoa. ­Minulle ei tullut edes mieleen, että nivelissäni saattaisi olla jotain ­vikaa. Ehkä juuri siksi ohitin nivelrikon ensim­mäiset oireet aivan täysin.

Tiedostin kyllä, että joogatunnilla lonkkaniveleni pitivät valtavaa pauketta. Välillä tunsin myös pakaroissani kovaa kipua. Laitoin oireet kuitenkin ikääntymisen piikkiin.

Hälytyskello soi vasta, kun olin kolme vuotta sitten ruokaostoksilla. Yhtäkkiä minusta tuntui kuin joku olisi iskenyt tikarin vasempaan lonk­kaani. Pelkäsin, että pyörryn, ja hoipertelin autolle.

Menin näyttämään lonkkaani työterveyslääkärille, joka kertoi, että minulla on nivelrikko. Hän mää­räsi minulle kipulääkettä ja arvioi, että lonkkani pitäisi leikata viiden vuoden kuluttua.

Arvioi osoittautui kuitenkin vääräksi. Seuraavana pääsiäisenä liukastuin pahasti, minkä seurauksena sain lähetteen ortopedille. Hän kertoi, ­että molemmat lonkkani olivat niin sököt, että ne täytyi leikata välittömästi.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.