Terveys Tilaajille

Ahmintahäiriö sai Merin, 27, uskomaan kamalia asioita – ”Kun isä ei vastannut puhelimeen, olin varma, että hän oli kuollut ja että vika oli minun”

Turkulainen Meri Keränen kamppaili pitkään BED-syömishäiriön kanssa. Binge eating disorder kuuluu epätyypillisiin syömishäiriöihin. Ne ovat yleisimpiä syömishäiriöitä, mutta moni tuntee ne vielä huonosti. 

”Kuinka pitää olla noin ahne ja itsekäs! Sinua saa aina hävetä. Olet muutenkin niin isokokoinen, ettei sinulla olisi varaa syödä lainkaan suklaata!” äiti huusi Meri Keräselle, 27, kun Meri oli vasta pikkutyttö.

Äiti oli juuri saanut tytön kiinni syömästä työmatkalta tuotuja suklaita. Niitä, jotka piti viedä tuliaisiksi töihin. Meri muistaa äidin suutuspäissään lausumat sanat edelleen, sillä ne nostattivat hänelle järkyttävän häpeän tunteen. 

”Tunnesyömiseni tai ahmintani alkoi jo alle kymmenvuotiaana. Siihen liittyivät sekä tukalat kotiolot että tietynlainen koko ajan varpaillaan oleminen”, Meri kertoo.

Hän sairasti pitkään ahmintahäiriötä, joka tunnetaan nimellä BED eli binge eating disorder. BED kuuluu epätyypillisiin syömishäiriöihin, jotka ovat yleisimpiä syömishäiriöitä Suomessa. Ahmintahäiriö on yleisempi kuin esimerkiksi monille tutumpi anoreksia.

BED muistuttaa oireiltaan bulimiaa. BED:tä sairastavalla ei kuitenkaan ole bulimian tavoin niin sanottua kompensaatiokäyttäytymistä, kuten oksentamista, jolla pyritään estämään painonnousu. Ahmiminen tuottaa BED:ssä mielihyvää. Siten se toimii ratkaisukeinona pahaan oloon, mutta lopulta ylensyönti alkaa näkyä painonnousuna.

Haluatko lukea tilaajille tarkoitettuja artikkeleita?

Yhdellä tilauksella saat käyttöösi Kotiliesi digi -palvelun ja ainutlaatuisia sisältöjä neljästä inspiroivasta aikakauslehtibrändistä: Kotiliesi, Deko, Maalla ja Kotiliesi Käsityö. Hintaan sisältyy myös Kotilieden näköislehti.

Jos olet jo tilaaja, .

Tiesithän, että Kotilieden jatkuva tilaus sisältää myös Kotiliesi digi -palvelun lukuoikeuden.