
Gazpacho

Gazpacho on myös yksi ehdottomia Espanjan ruokahelmiä! Tämä kylmä vihanneskeitto on maailman parasta helleruokaa kotimaisista vihanneksista! Keitto on myös todellista pikaruokaa, sillä sen valmistamiseen ei paljon tarvitse aikaa uhrata. Tämä toimii myös oivana alkupalana päivällisellä. Mutta, teen tätä keittoa vain kesäisin, kun kotimaiset vihannekset ovat parhaimmillaan ja taatusti kypsiä.
Gazpacho
alle 30 min
4-5 annosta
maidoton, munaton, vege
Ainekset:
3 dl tomaattimehua
5-6 kypsää tomaattia
15 cm pätkä kurkkua
½-1 paprika
kourallinen tuoretta basilikaa
2-3 palaa kuivahtanutta vaaleaa leipää
(1 kevät- tai kesäsipulin varsi)
1 pieni tai ½ normaalikokoinen valkosipulinkynsi
1 dl oliiviöljyä
3 rkl punaviinietikkaa
1 tl suolaa
hyppysellinen sokeria
20-30 tippaa tabascoa
mustapippuria
Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta keitoksi. Anna mielellään tekeytyä jääkaapissa ainakin tunti ennen tarjoilua, jotta maut ehtivät tasaantua ja keitto viilentyä. Voit hyvin tehdä keiton jo vaikka edellisenä päivänä, sillä se säilyy jääkaapissa muutamia päiviä.

Olen Vappu Pimiä, jonka monet tuntevat tv- ja radio-ohjelmista. Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän päässyt toteuttamaan haavettani työskennellä myös ruoan parissa. Olen kirjoittanut kaksi keittokirjaa, kolmas kirja julkaistaan tänä syksynä. Suuri haaveeni toteutui myös, kun sain suunnitella oman keittiötuotesarjan Muurlalle. Tässä blogissa tehdään sitä ruokaa, mitä meidän kotona syödään. Aamiaista, arkiruokaa ja vähän parempaa viikonlopuille, leivontaa unohtamatta. Idea kuitenkin on, että kaikki syntyy helposti ja yksinkertaisesti, ilman hermojen menetystä. Hyppää kyytiin!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Gazpacho