
Grillatut munakoisot

Tämä herkku syntyi ihan hetken mielijohteesta, kun munakoisot sattuivat olemaan tarjouksessa. Kokeilu oli onnistunut, sillä nämä keräsivät varauksettomia kehuja vierailta! Nämä syntyy helposti, sopii lihan tai kalan kaveriksi tai vegelle pääruoaksi sellaisenaan.
Grillatut munakoisot
4 annosta
alle 30 min
lihaton, munaton, gluteeniton
Ainekset:
2 munakoisoa
1-2 tomaattia
100 g fetaa
kourallinen tuoretta minttua
oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa
mustapippuria
Halkaise munakoisot pitkittäin ja ripottele niille vähän suolaa. Anna ”hikoilla” noin vartti,( kuutioi tällä aikaa tomaatit ja silppua minttu) jonka jälkeen pyyhi munakoisojen pinnat talouspaperilla. Nosta munakoisot grilliin ensi nahkapuoli alaspäin. Grillaa noin 5 minuuttia, jonka jälkeen käännä munakoisot, niin että leikkuupinta on alaspäin. Jatka grillaamista vielä 5 minuuttia.
Nosta munakoisot tarjoiluvadille leikkuupinta ylöspäin, ripottele päälle tomaattikuutiot, murustele feta ja viimeistele silputulla mintulla. Purista vielä vähän sitruunamehua päälle ja pirskottele oliiviöljyä sekä ripaukset suolaa ja mustapippuria. Tarjoile lisukkeena tai pääruokana.

Olen Vappu Pimiä, jonka monet tuntevat tv- ja radio-ohjelmista. Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän päässyt toteuttamaan haavettani työskennellä myös ruoan parissa. Olen kirjoittanut kaksi keittokirjaa, kolmas kirja julkaistaan tänä syksynä. Suuri haaveeni toteutui myös, kun sain suunnitella oman keittiötuotesarjan Muurlalle. Tässä blogissa tehdään sitä ruokaa, mitä meidän kotona syödään. Aamiaista, arkiruokaa ja vähän parempaa viikonlopuille, leivontaa unohtamatta. Idea kuitenkin on, että kaikki syntyy helposti ja yksinkertaisesti, ilman hermojen menetystä. Hyppää kyytiin!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Grillatut munakoisot
Vappu ja Pimiä..liikaa kokkeja, huono soppa, älä häärää kokkailun parissa et siinäkään onnistu
Suosikkireseptejäni. Itse tykkään liottaa munakoisoviipaleita suolavedessä noin 15 minuuttia ja niistä saa näin hieman miedompia mutta silti mehukkaampia. Marinadin olen maustanut ripauksella sumakkia ja balsamiviinietikkaa, jotta maut syvenevät entisestään.