
Katso video: Kahden minuutin jouluherkku – Vappu Pimiä tekee toast skagenit jouluillalliselle

Kalapöytä on joulupöydässä monen mielestä kaikkein parasta. Minun joulupöydässäni on aina tarjolla toast skagen -leipiä. Tahna on uskomattoman helppo valmistaa ja mikä parasta – todella nopea. Se valmistuu vain parissa minuutissa.
Perinteisesti skagenröra tarjoillaan paahtoleivän päältä, mutta minä haluan tarjoilla sen aina hapanleivän kanssa. Eli valitse ruisleipää tai nyt joulun aikaan saaristolaisleipää tahnan alle. Leipää voi vähän paahtaa ensin, että sen pinnasta tulee rapea.
Toivotan teille kaikille rauhallista ja maukasta joulun aikaa. Herkutelkaa ja nauttikaa perheenne seurasta.
Ruokarakkaudella,
Vappu

Olen Vappu Pimiä, jonka monet tuntevat tv- ja radio-ohjelmista. Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän päässyt toteuttamaan haavettani työskennellä myös ruoan parissa. Olen kirjoittanut kaksi keittokirjaa, kolmas kirja julkaistaan tänä syksynä. Suuri haaveeni toteutui myös, kun sain suunnitella oman keittiötuotesarjan Muurlalle. Tässä blogissa tehdään sitä ruokaa, mitä meidän kotona syödään. Aamiaista, arkiruokaa ja vähän parempaa viikonlopuille, leivontaa unohtamatta. Idea kuitenkin on, että kaikki syntyy helposti ja yksinkertaisesti, ilman hermojen menetystä. Hyppää kyytiin!
Kommentoi
Kommentoi juttua: Katso video: Kahden minuutin jouluherkku – Vappu Pimiä tekee toast skagenit jouluillalliselle
Tämä lähtee kokeiluun tänä jouluna. Kiitti vinkistä!
Kokeiltiin jo nyt, ja mahtavan herkullisia nuo toast skagenit, kiitos ohjeista! Täytyy thedä jouluksikin.