Vappu keittiössä

Maailman parhaat tuliset ribsit

Maailman parhaat tuliset ribsit

Ribsien valmistuksessa on kaksi koulukuntaa: toiset paahtavat ne etukäteen, toiset keittävät. Minä kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen porukkaan.

Kastike syntyi vähän vahingossa, kun vaan kokeilin keittää ensimmäistä barbequekastikettani. Muutamat ystäväni ovat nimittäneet näitä maailman parhaiksi ribseiksi!

Ribsit voit keittää hyvin valmiiksi jo vaikka edellisenä päivänä ja grillata vasta juuri ennen tarjoilua.

Maailman parhaat tuliset ribsit

6 annosta

yli 2 tuntia

gluteeniton, maidoton

3 kg possun kylkiriviä (rimpsuluita)

Keitinliemi

1 tuore chili

1-2 sipulia

2-4 valkosipulinkynttä

1-2 rkl suolaa

2 tähtianista

2 laakerinlehteä

muutama valkopippuri

vettä

BBQ-kastike

6 dl coca colaa

1 dl muscovadosokeria

1 dl punaviinietikkaa

5 rkl tomaattipyreetä

3 rkl worchester kastiketta

4 rkl soijaa

2 tähtianista

4 rkl ketsuppia

1-2 rkl jotain tulista kastiketta (erilaisia hot sauce vaihtoehtoja löydät marketeiden hyllystä, ei kuitenkaan mitään sweet chiliä!)

½ tl juustokuminaa

3 rkl siirappia

2 tl suolaa tai savusuolaa

ripaus cayennenpippuria

Laita possunkylkirivit isoon kattilaan, lisää joukkoon isoihin paloihin jätetty chili ja sipulit sekä muut mausteet. Lisää kylmää vettä niin paljon, että lihat peittyvät. Anna kiehahtaa ja kuori reikäkauhalla pinnalle muodostunut vaahto. Vähennä lämpöä ja anna pulputtaa pienellä 1-2 tuntia. Valmista sillä aikaa kastike.

Mittaa kaikki kastikkeen ainekset kattilaan ja anna kiehahtaa. Vähennä vähän lämpöä, muuta kastikkeen tulee kuplia koko ajan. Keitä niin kauan, että kastike on selkeästi sakeutunut ja muuttunut paksummaksi ns. kastikemaiseksi. Kastike voi helposti pulputtaa toista tuntia, muista sekoitella välillä. Voit tehdä kastikkeen myös etukäteen, sillä se säilyy jääkaapissa suljetussa astiassa useamman viikon.

Ongi kypsät ribsit kattilasta ja levitä uunipelleille. Sudi ohut kerros bbq-kastiketta ribsien pintaan. Voit tehdä myös kaiken tähän asti valmiiksi edellisenä päivänä ja antaa kastikkeen imeytyä ribseihin yön yli. Voit tehdä ribsit valmiiksi myös saman tien, mutta suosittelen, että annat ensimmäisen kastikekerroksen imeytyä ainakin 30minuuttia ennen grillausta.

Laita grilli kuumenemaan. Levitä uusi kerros kastiketta lihan pintaan ja grillaa ribsit molemmilta puolilta mahtavan rapeiksi!

Itse grillaan ribsit aina niin, että ne saavat kunnon grillauspinnan eli mielummin tummiksi, kuin vaaleiksi. Jos kastiketta jää, tarjoa sitä pöydässä. Nauti sellaisenaan tai salaatin ja valinnaisten lisukkeiden kera. Muista varata reilusti paperia pöytään, sillä nämä kuuluu syödä sormin!

Ruokarakkaudella,

Vappu

 


    Olen Vappu Pimiä, jonka monet tuntevat tv- ja radio-ohjelmista. Viime vuosina olen kuitenkin enemmän ja enemmän päässyt toteuttamaan haavettani työskennellä myös ruoan parissa. Olen kirjoittanut kaksi keittokirjaa, kolmas kirja julkaistaan tänä syksynä. Suuri haaveeni toteutui myös, kun sain suunnitella oman keittiötuotesarjan Muurlalle. Tässä blogissa tehdään sitä ruokaa, mitä meidän kotona syödään. Aamiaista, arkiruokaa ja vähän parempaa viikonlopuille, leivontaa unohtamatta. Idea kuitenkin on, että kaikki syntyy helposti ja yksinkertaisesti, ilman hermojen menetystä. Hyppää kyytiin!  

Kommentoi

Kommentoi juttua: Maailman parhaat tuliset ribsit

Eea

Hei!
Olipa kivaa löytää blogisi täältä!!
Sellainen kysymys kun en pysty kovin tulista ruokaa syömään, niin voiko noi chilit ja tuliset kastikkeet jättää pois? Vai meneekö ruoan idea sitten pois? Tai mitkä olisivat hyviä määriä noita edellisiä jos olisi vain vähän tulista?

Vappu Pimiä

Voit hyvin jättää tuliset kastikkeet pois sekä chilit. Siskoni monesti pyytää, että jätän chilit vähemmälle, sillä hän saa niistä närästystä eikä lopputulos ole kärsinyt.:) -Vappu

K

Nää reseptit näyttää samoilta kun on jo nähty telkkarissa, Novalla ja kirjassa…?

Vappu Pimiä

Moikka!
Täällä tulee toki olemaan samoja reseptejä kuin kirjassa tai Novalla kuultu, sillä aika monella ei ole kirjaa, eikä kaikki ole käynyt Novan sivuilta bongaamassa. Mutta tulee tänne myös muita reseptejä. :)- Vappu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *